Naislähetysliitto sai elää runsaat 70 vuotta ennenkuin Vapaakirkossa nähtiin syytä kysellä mitä nainen saa uskovien seurakunnassa tehdä. Varsinaista naisevankelistan virkaa ei ehkä asetettu kyseenalaiseksi, vaan järjestykseenpano kohdistui seurakuntien vanhimmistojen naisjäseniin ja "kaitsijoiksi" katsottuihin. Ei ollenkaan muistettu, että kirkkomme piirissä seurakunnanjohtajina ja paimenina oli ollut naisia jo 20-luvulla. Uusi suuntaus masensi naisjäsenistöä. Se vaikutti työhaluun ja -motivaatioon.
Naislähetysliitto ja Vapaakirkon hallitus pitivät neuvotteluja, joihin ei ole syytä palata. Virtaukset saivat aikaan kuitenkin sen, että vuonna 1979 kaikille Naislähetysliiton hyväksymille naistyöntekijöille jaettiin hyväksytyn työntekijän valtakirja. Naisläheteistä tuli Vapaakirkon työntekijöitä, kuten oikein onkin, toteaa Vappu Rautamäki näiden raskaiden vuosien historiikissa.
Kyseisenä Vapaakirkon murrosaikana tuli Naislähetysliiton puheenjohtajaksi Porvoon Vapaaseurakunnan työntekijä, evankelista Sylvia Norrgård. Tämän päivän juhlamme puhuja tiesi mistä puhui, raottaessaan yksityisen elämänsä kautta Jumalan kutsua ja valintaa, jonka seurauksena hän vielä tänäänkin julistaa. Äitinsä oli luovuttanut hänet Jumalan työhön ennen Sylvian syntymää. Eikä Jumala kysellyt ihmisiltä saako hän kutsua miehen vai naisen. Tärkeintä oli silloin ja on tänään totella, vai kuinka?
Sylvia Norrgårdin jättäessä puheenjohtajuuden terveydellisistä syistä vuonna 1989, valittiin uudeksi puheenjohtajaksi evankelista Kirsti Leivo. Hän kertoo suostuneensa virkaan tilanteen pakosta. "En ole kokenut tehtävää omakseni, mutta ilolla olen tehnyt ja teen työtä Mustilassa", hän vakuuttaa. Kirsti-sisar on yhä se vapaaehtoista palvelua suorittava emäntä, jolla on ollut tärkeä osa ns. uudessa avustus- ja leiritoiminnassa Mustilassa.