Edellä mainittu kirja "Tienraivaajat" julkistetaan Seinäjoen kesäjuhlilla tänään 1.7.2001, tässä juhlassa.

Kiittäen lainaan tekstejänne sisaret - luvallanne - ja koostamme tiiviin matkan, jossa pysäkkejä ei ikävä kyllä ole ihan jokaisella maitolaiturilla (vaikka niistäkin saisi ja on saatu oma väitöskirjansa). Poimimme tältä pitkältä taipaleelta muistojen kivinä henkilöitä ja tapahtumia, ikään kuin esimerkkeinä Jumalan tienviitoista hänen johdatuksensa tiellä.

'Suuri kirja Jeesuksella ompi taivaan salissa, siinä pelastettuin' nimet ovat kaikki tallella...' Pääpaino tulee väistämättä Naislähetysliiton historian alkuaikoihin, jolloin edes rakas kirkkokuntamme ei vielä ollut rekisteröitynyt. Avaamme yhdessä Vapaakirkon naisten tekemän hengellisen työn osa-alueita. Monia niistä mainitaan vain ohimennen, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että nimeltä mainittujen henkilöiden työ olisi ollut arvokkaampaa kuin nimeltä mainitsemattomien. Olen vain tietoisesti välttänyt nimiluetteloita ja liikoja vuosilukuja luottaen lauluun jonka pienenä pyhäkoulutyttönä opin Porvoon Vapaaseurakunnan pyhäkoulussa.

Siinä lauloimme: "Suuri kirja Jeesuksella ompi taivaan salissa, siinä pelastettuin' nimet ovat kaikki tallella..." Jumalan kirjat täsmäävät.

Historiikin seuraava sivu
Takaisin etusivulle