Toimintakertomus 2022

TIENAUKAISIJAT RY (ent. Naislähetysliitto)

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2022

Vuosi 2022 oli toimintamme osalta hieman parempi kuin edellinen vuosi, sillä koko maailmaa hallinneen korona pandemian tilanne alkoi hieman hellittämään ja kokousrajoituksia maassamme päästiin purkamaan.

Maaliskuun Raamattu- ja rukouspäivät pidettiin Kiponniemessä ja niiden pääpuhujana oli Pekka Sartola, teemana hänellä oli ”Ajan merkit”. Saimme kuulla laajan kattauksen siitä, mikä oli Lähi-idän tilanne tuohon aikaan.

Syksyn Naistenpäivillä Kiponniemessä oli pääpuhujana raamatunopettaja Riitta Keskimäki. Teemana Riitalla oli ”Herra nostaa minun pääni”. Riitta kertoi meille Raamatun naisista ja naisen asemasta Raamatun ajoista aina tähän päivään saakka.

Virallinen vuosikokous ja lisäksi myös juhlakokous järjestettiin toukokuussa Lammin Vapaaseurakunnassa. Aiemmin lokakuulla pidettyjen Raamattu- ja rukouspäivien sijaan teimme vierailun Kajaanin Vapaaseurakuntaan, halusimme näin tukea heidän pientä seurakuntaansa.

Kuluneena vuonna olemme tukeneet evankelista Sari Matikaisen työtä sekä evankelista Tarja Huuskosen opintoja Teologisessa opistossa. Lokakuusta alkaen Sari Matikainen aloitti yhdistyksemme lisäksi työskentelyn Marttyyrien Äänessä kenttätyöntekijänä. Kannatimme edelleen kolmea Perulaista kummilasta, joiden koulunkäyntiä tuemme Kehitysmaiden lasten koulutustuki ry:n kautta. Lisäksi tuemme kolmea lasta Himalajan vapaakirkon kautta. Kummilapsien kannatukseen tarvittavat varat on kerätty myymällä Tienaukaisijoiden nimellä varustettuja kosketusnäyttö-kuulakyniä ja minikokoisia taskulamppuja. SVK Mission kautta oleva Lähi-Idän lähettimme oli koko vuoden kotimaassa, joten hänen kannatuksensa oli edelleen tauolla.

Hallitus on kokoontunut vuosikokouksen lisäksi vuoden aikana neljä kertaa. Hallitus on ollut aktiivisesti mukana kaikkien kurssien tapahtumissa sekä järjestely- että puhuja vastuissa. Olemme kiitollisia jokaisesta kirkkokuntamme ja kirkkokunnan ulkopuolisesta työntekijästä, jotka ovat olleet tapahtumissamme puhujina kuluneen vuoden aikana. Kiitämme myös jokaista tapahtumiimme osallistujaa. Hienoa on ollut todeta, että osallistujissa on ollut myös uusia tulokkaita ja osallistujien ikäjakauma on myös hieman nuorentunut. Hallituksen rukouksena on, että löytäisimme Jumalan suunnitelman Tienaukaisijoiden toimintaan.

Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäseninä toimivat seuraavat henkilöt:

Salme Annala, puheenjohtaja ja jäsenrekisterin ylläpitäjä
Heli Annala, varapuheenjohtaja
Tarja Huuskonen, sihteeri
Helena Penttilä
Sari Matikainen, tiedotus
Sinikka Laine, varajäsen
Hellevi Ampuja, varajäsen
Tienaukaisjat ry:n toimihenkilöt:
Tuija Jäntti, rahastonhoitaja/maksuliikenne
Eija Granfelt, kotisivujen ylläpito
Marjatta Kariniemi, toiminnantarkastaja
Marjatta Vaismaa, varatoiminnantarkastaja
Tienaukaisijat ry:n kirjanpidon hoitaa SVK-palvelu Oy