Kiponniemessä ajan merkkejä tutkimassa

Raamattu- ja rukouspäivät 11.–13.3.2022
Puhujana Pekka Sartola

Kaipasimme työn touhun ja kiireen keskelle pysähtymispaikkaa. Pohdimme pitkin viikkoa, mitä tekisimme viikonloppuna ja minne menisimme hiljentymään. Selailimme Kiponniemen nettisivuja ja löysimme tapahtumien kohdalta Raamattu- ja rukouspäivien mainoksen. Ilmoittauduimme viikonloppuun ja niinpä perjantaina suuntasimme Kiponniemeen, jossa olemme viettäneet vuosien varrella hienoja hetkiä useita kertoja. Jo pihaan tullessa aistimme tutun Kiponniemen rauhan. Lepo alkoi oikeastaan jo siitä hetkestä. Vielä kun meidän ohjelma alkoi todella maukkaalla kanakeitolla, niin kaikki oli paremmin kuin hyvin.

Viikonlopun otsikkona oli ajan merkit. Aihe on ajankohtainen tänä päivänä maailmassa, josta viime aikojen uutiset ovat herättäneet paljon kysymyksiä ja ehkä pelkojakin. Tapahtumat Ukrainassa ovat olleet jokaisen tiedotusvälineen otsikoissa päivästä toiseen. Kieltämättä ajatuksissa on käynyt, että onko tämä nyt niitä Raamatun kertomia lopun aikoja.

Viikonlopun aiheessa meitä kuljetti pastori ja kirjailija Pekka Sartola. Pekan perehtyneisyys ja tiedon määrä herätti kunnioitusta. Upeaa, että joku on perehtynyt näihin asioihin noin hyvin. Monesti kuulee keskusteluja ja lausuntoja, jotka perustuvat enemmänkin ”musta tuntuu” periaatteelle. Tosiasiat unohtuvat ja uskomme sen, kenen ääni eniten kuuluu. Päivien aikana saimme kuulla paljon ajatuksia ja tietoa Euroopan ja Lähi-Idän osasta maailmanhistoriassa ja tulevaisuudessa, ja kuinka Jumalan suunnitelma on toteutumassa. Erityisesti Israelin merkitys maailman tapahtumien keskipisteenä oli Pekan opetuksen ytimessä.

Oman osansa kiitoksista saakoon myös tilaisuuden järjestäjät sekä muusikkoevankelistojemme Sari Matikaisen ja Tarja Huuskosen kitaraduo. Yhteiset laulut ja rukoukset koskettivat ja avasivat sydämen Pyhän Hengen työlle. Oli hienoa kuulla ja uskoa omalle kohdalle, että Jumalalla on hyvä suunnitelma meitä jokaista varten. Jeesuksen kautta Hän on itse sovittanut meidät vapauteen. Me saamme luottaa siihen, että kaikista tämän päivän tapahtumista huolimatta meillä on turva Jumalassa: ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun (Joh 14:1).” Meidän ei tarvitse pelätä tulevaa.

Nautimme viikonloppuna myös upeasta luonnosta ja auringonpaisteesta. Onneksi otimme sukset mukaan. Niinpä hiihtelimme aamulenkkiä ja päivälenkkiä järven jäällä. Auringon kirkastamassa maisemassa oli valtava osoitus Jumalan luomisvoimasta. Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi hyvä mieli ja saimme sitä, mitä haimme, pysähtymistä, lepoa, Jumalan läsnäoloa ja toivoa tulevaan. Saimme vielä matkaevääksi evankelista Sarin elämästä kertovan kirjan Yösydännä. Sen sanoma kertoo Jumalan etsivästä rakkaudesta ja sen löytämisestä. Kaikkein pimeimmällä hetkelläkin, yösydännä, saamme huutaa: ”Jumala, missä olet?” Ja Jumala vastaa meille jokaiselle, sulkee meidät turvalliseen ja parantavaan syleilyynsä.

Kiitos jokaiselle viikonlopussa mukana olleelle. Siunaus matkallenne tulevaisuuteen.

Jouni ja Auli Toikkanen