Author Archives: eija

Kiponniemessä ajan merkkejä tutkimassa

Raamattu- ja rukouspäivät 11.–13.3.2022
Puhujana Pekka Sartola

Kaipasimme työn touhun ja kiireen keskelle pysähtymispaikkaa. Pohdimme pitkin viikkoa, mitä tekisimme viikonloppuna ja minne menisimme hiljentymään. Selailimme Kiponniemen nettisivuja ja löysimme tapahtumien kohdalta Raamattu- ja rukouspäivien mainoksen. Ilmoittauduimme viikonloppuun ja niinpä perjantaina suuntasimme Kiponniemeen, jossa olemme viettäneet vuosien varrella hienoja hetkiä useita kertoja. Jo pihaan tullessa aistimme tutun Kiponniemen rauhan. Lepo alkoi oikeastaan jo siitä hetkestä. Vielä kun meidän ohjelma alkoi todella maukkaalla kanakeitolla, niin kaikki oli paremmin kuin hyvin.

Viikonlopun otsikkona oli ajan merkit. Aihe on ajankohtainen tänä päivänä maailmassa, josta viime aikojen uutiset ovat herättäneet paljon kysymyksiä ja ehkä pelkojakin. Tapahtumat Ukrainassa ovat olleet jokaisen tiedotusvälineen otsikoissa päivästä toiseen. Kieltämättä ajatuksissa on käynyt, että onko tämä nyt niitä Raamatun kertomia lopun aikoja.

Viikonlopun aiheessa meitä kuljetti pastori ja kirjailija Pekka Sartola. Pekan perehtyneisyys ja tiedon määrä herätti kunnioitusta. Upeaa, että joku on perehtynyt näihin asioihin noin hyvin. Monesti kuulee keskusteluja ja lausuntoja, jotka perustuvat enemmänkin ”musta tuntuu” periaatteelle. Tosiasiat unohtuvat ja uskomme sen, kenen ääni eniten kuuluu. Päivien aikana saimme kuulla paljon ajatuksia ja tietoa Euroopan ja Lähi-Idän osasta maailmanhistoriassa ja tulevaisuudessa, ja kuinka Jumalan suunnitelma on toteutumassa. Erityisesti Israelin merkitys maailman tapahtumien keskipisteenä oli Pekan opetuksen ytimessä.

Oman osansa kiitoksista saakoon myös tilaisuuden järjestäjät sekä muusikkoevankelistojemme Sari Matikaisen ja Tarja Huuskosen kitaraduo. Yhteiset laulut ja rukoukset koskettivat ja avasivat sydämen Pyhän Hengen työlle. Oli hienoa kuulla ja uskoa omalle kohdalle, että Jumalalla on hyvä suunnitelma meitä jokaista varten. Jeesuksen kautta Hän on itse sovittanut meidät vapauteen. Me saamme luottaa siihen, että kaikista tämän päivän tapahtumista huolimatta meillä on turva Jumalassa: ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun (Joh 14:1).” Meidän ei tarvitse pelätä tulevaa.

Nautimme viikonloppuna myös upeasta luonnosta ja auringonpaisteesta. Onneksi otimme sukset mukaan. Niinpä hiihtelimme aamulenkkiä ja päivälenkkiä järven jäällä. Auringon kirkastamassa maisemassa oli valtava osoitus Jumalan luomisvoimasta. Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi hyvä mieli ja saimme sitä, mitä haimme, pysähtymistä, lepoa, Jumalan läsnäoloa ja toivoa tulevaan. Saimme vielä matkaevääksi evankelista Sarin elämästä kertovan kirjan Yösydännä. Sen sanoma kertoo Jumalan etsivästä rakkaudesta ja sen löytämisestä. Kaikkein pimeimmällä hetkelläkin, yösydännä, saamme huutaa: ”Jumala, missä olet?” Ja Jumala vastaa meille jokaiselle, sulkee meidät turvalliseen ja parantavaan syleilyynsä.

Kiitos jokaiselle viikonlopussa mukana olleelle. Siunaus matkallenne tulevaisuuteen.

Jouni ja Auli Toikkanen

Puheenjohtajalta

Olen Salme Annala Kauhavalta. Aloitin vuoden 2021 alussa Tienaukaisijoiden puheenjohtajana. Olen ollut mukana yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2014 lähtien, joten yhdistys on jo jollain tavalla tuttu, mutta paljon on minulla vielä opittavaakin.

Olen saanut ottaa Jeesuksen vastaan sydämeeni 25-vuotiaana ja tuolloin liityin myös vapaaseurakuntaan. Hannun kanssa olen ollut naimissa kohta 45 vuotta. Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, ja näillä näkymin, jos Herra suo ja terveyttä riittää, niin jatkan haavahoitajan vastaanottoa vielä reilut kaksi vuotta. Sitten alkavat eläkepäivät.

Yhdistyksenä täytämme tänä vuonna kunnioitettavat 120 vuotta. Koronapandemian aiheuttamien kokoontumisrajoitusten vuoksi huhtikuulle suunniteltu synttärijuhla siirrettiin pidettäväksi 27.11.2021. Rukoillaan, että koronan suhteen ollaan tuolloin voiton puolella, ja saamme juhlat järjestettyä. Juhlista tulee syksymmällä lisätietoa sekä Viikkolehteen, että tänne nettisivuillemme.

Adolf Ehrnrooth on sanonut: ”Kansa, joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten”. Niinpä minäkin olen koettanut perehtyä yhdistyksen vaiheisiin Tienraivaajat-kirjan avulla. Eila Hämelin ja Vappu Rautamäki työstivät sen julkaistavaksi yhdistyksen täyttäessä 100 vuotta. Harras rukoukseni on, että osaisin olla rakentamassa yhdistyksen tulevaisuutta kohti niitä näkyjä, joita Taivaallinen Isämme tahtoo meidän tavoittelevan.

Laulussaan “Näitä aikoja varten” Pekka Simojoki on hienosti sanoittanut menneitä vuosia – ja myös tulevaisuutta: “Sukupolvi täällä yksi kerrallaan on ennen meitä käynyt polkujaan. Kuinka kauan ovat isät taistelleet, ja kuinka paljon äidit rukoilleet? Nyt alla saman auringon, ohikiitävän tuokion mekin saamme laittaa likoon kaiken, mitä on. Näitä aikoja varten meidät kutsuttiin, muurinaukossa seisomaan tähän kaupunkiin. Toivon ainoan tähden, koko maailman nähden, nyt meidän vuoromme on kantaa ristin lippu äärin maan.”

Monta tarinaa ja Jumalan ihmettä mahtuu meidän 120 vuoden historiaan, ja monet ovat ne henkilöt, jotka ovat astuneet Jumalan elopelloille kylvämään Sanan siementä ihmisten sydämiin. Saamme olla kiitollisia heidän tekemästään työstä ja siitä perinnöstä, jonka he ovat meille jättäneet. Nyt on meidän vuoromme olla muurinaukossa.

Siunattua kesää sinulle!

Salme Annala
Kesäkuussa 2021

Uusi puheenjohtaja Tienaukaisijat ry:lle

PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ

Uusi puheenjohtaja Tienaukaisijat ry:lle

© eija granfeltTakanani olevat kymmenen vuotta Tienaukaisijat ry:n puheenjohtajana ovat olleet suurten muutosten aikaa. Jokaiselta hallituksen jäseneltä ne ovat vaatineet myös paljon rukousta ja kykyä astua uusiin asioihin sisälle, silloinkin kun päätökset ovat vaatineet suuria muutoksia. Vahva keskinäinen yhteys on ollut kantavana voimana silloinkin, kun on jouduttu asioita välillä kyseenalaistamaankin. Tässä olen kokenut yhteyden ja mahdollisuuden uusien asioiden esille tulon ja mahdollistamisen.

Nyt on aika vaihtaa viestikapulaa.

Vuonna 1902 laskettiin Naislähetysliiton (NLL) perusta 2. Kor.5:14-15 sanoilla. Ehyt suhde Jumalaan synnyttää aina halun palvella ja viedä evankeliumin ilosanomaa eteenpäin. Vahva perinne, joka kantaa kohta 120 vuoden takaa, on jo silloin luonut vahvan perustan, joka on kestänyt ja jolle on edelleen kunniakasta rakentaa.

Yksi suuri luovutus ja kipeäkin ratkaisu tehtiin, kun Mustilan Toimintakeskus luovutettiin 15.1.2015 Suomen Vapaakirkolle. Saatesanoissa oli, että Mustilan myynnin tuotto tullaan käyttämään Kiponniemen Toimintakeskuksen uudisrakennuksen hyväksi. Suuri ilon aihe on, että tuo suunnitelma on jo toteutumassa.

Nimenmuutos tuli ajankohtaiseksi ja viisi vuotta sitten saimme nimeksi Jumalan sanasta (Miika 2:13) Tienaukaisijat ry. Näihin sanoihin myös luotamme, että tulevaisuutemme näky ja rukous on edelleen tämä, Suuri Tienaukaisija käy edellämme.

Mustilan jälkeen toimintamme on tapahtunut pääasiallisesti Kiponniemen Kurssi- ja toimintakeskuksessa. Kiponniemi on luonut mahtavat puitteet kokoontumisillemme ja pidetyille kursseillemme.

Mittava määrä henkilöitä on ajallaan kantanut vastuuta, tavalla ja toisella. Tienaukaisijat ry voi juhlia ensi keväänä 120-vuotisjuhlia. Jos Herra suo, niin Juhlat pidetään 17.4.2021 Kiponniemessä.

Salme Annala Kauhavalta valittiin virallisessa vuosikokouksessa yksimielisesti uudeksi hallituksemme puheenjohtajaksi. Salme on ollut mukana kaikissa näissä yhdistyksemme muutoksissa, sekä toiminut useita vuosia hallituksemme sihteerinä sekä jäsenenä. Saakoon Jumalan runsas siunaus olla vahvana Salmen yllä.

Salmen lisäksi hallitukseen kuuluu Heli Annala (varapuheenjohtaja), Sinikka Laine, Hilkka Taipale ja Helena Penttilä. Varajäseninä Sari Matikainen (tiedotukset) ja Tarja Huuskonen (sihteeri).

Näin vuoden lopulla haluaisin muistuttaa meitä kaikkia runon ajatuksella:

Sanoin miehelle vuoden veräjällä:
”Anna minulle lyhty, jotta voisin turvassa
käydä tuntemattomaan.”
-Ja hän vastasi: ”Astu pimeään ja pane kätesi Jumalan käteen.
Hän on sinulle parempi kuin lyhty
ja turvallisempi kuin tuttu tie.”
(Emma Hasting)

Ottakaa oppia menneistä ajoista! Valitkaa oikea tie ja sitä kulkekaa. (Jer.6:16)

Tässä vuoden päätöshetkissä, Joulun odotuksessa sekä uuden vuoden 2021 avatessa oviansa, emme kukaan tiedä mitä se tuo tullessaan. Siksi on suurta tukeutua Jumalan Sanan lupauksiin.

Siunausta ja Jeesuksen hyvyyttä kaikille jäsenillemme ja työmme ystäville.
Jatketaan rukoillen ja Jumalaan luottaen eteenpäin.

Kiitollisena,
Helena Penttilä
6.12.2020

Kirjauutuuksia!

Evankelistaltamme, Sari Matikaiselta, on ilmestynyt Päivä Oy:n kustantamana uutuuskirja. Yösydännä on koskettava kirja Sarin elämästä ja Jumalan suuresta parantavasta ihmeestä. Kirjaa voi tilata Päivä Oy:stä: Yösydännä

Myös Helena Penttilän kolmas kirja Turvallisissa käsissä on tullut painosta. Kirja on läpileikkaus Helena Penttilän elämästä, sekä kuvaus lukuisista ystävistä, jotka omalla elämällään ja kokemuksillaan ovat piirtäneet lähtemättömän jäljen hänen elämäänsä ja hengelliseen kasvuunsa. Helena käsittelee kirjassaan myös hänelle rakkaiksi tulleita Jumalan Sanan kohtia. Kirjan on kustananut TV7 ja sitä voi tilata soittamalla numeroon 0400 721 599 tai TV7 kaupasta täältä: Turvallisissa käsissä

Turvaa Jumalaan kaikilla sinun teilläsi

© eija granfeltJoka korkeimman suojassa istuu ja kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo Herralle: “Sinä olet minun turvani ja linnani, minun Jumalani, johon minä luotan.” (Ps. 91:1-2)

Psalmistan jakeet ovat oiva muistutus meille kiireisille ihmisille tänään. Usein huolet ja levottomuus karkoittavat yön unet. Kiire ja lukemattomat tehtävät painavat päälle. Stressitaso nousee ja sisäinen riittämättömyys ja levottomuus luikertelevat sisimpään, karkoittaen sieltä rauhan ja turvallisuuden tunteen hiljaa pois.

Pslmin laulaja ylistää lepoa Jumalan sylissä. Eikö istuminen kuvaakkin sitä, että luotan koko elämäni painolla siihen mihin olen istunut ja missä istun? Psalmin laulaja on asettunut korkeimman suojaan, ei vain päivän hetkelliseksi piipahdukseksi Jumalan viitan suojaan, vaan hän ylistää Jumalaa, joka varjoaa hänet kaikessa ja kaikkialla. Hän kiittää Jumalan suojasta myös yön hetkinä. Silloinkin, kun pimeyden varjot ahdistavat, on hänen sisimmässään syvä luottamus taivaallisesta suojaverkostosta. Tällaiseen viittansa suojaan Jumala kutsuu meitä jokaista tässä ahdistavassa ja pelkoja täynnä olevassa maailmassa.

Hyvän muistutuksen sain tästä suurenmoisesta Jumalallisesta huolenpidosta, kaikista elämään kuuluvista – arjenkin – asioista. Olin kokousmatkalla Satakunnassa ja samalla poikkesin Kankaanpäähän katsomaan Pohjoistalon sisaruksia Marttaa ja Miljaa. Martta oli jo ylittämässä 90 vuoden rajapyykkiä ja Milja oli muutamaa vuotta nuorempi. Tuossa kodissa oli aina iloinen ja lämmin vastaanotto. Siellä rukoiltiin paljon ja Jumalan valtakunnan työ oli sisaruksille erittäin rakas ja kaiken ytimessä oleva asia. Heidän kodissaan oli kerran viikossa seurakunnan rukousilta. Tuolit asetettiin paikoilleen ja olohuone järjestettiin kokouspaikaksi. Se vaati heiltä jo paljon, sillä kokoustila siivottiin ja illan päätteeksi oli vielä iltakahvit tarjolla.

Oli syksyn aika ja heille tuli aikamoinen ongelma. Nimittäin jo monen yön aikana, keskiyön paikkeilla, alkoi makuuhuoneitten katosta kuulua ilkeä rouskunta ja ihan sellainen raapiva ääni. Ei auttanut harjanvarrella kolistelu, että se metakka olisi loppunut. Uni ei tullut enää silmään ja monen yön valvomisen jälkeen molemmat olivat lopen väsyneitä. Talomiehellekin asiasta haastettiin ja vastaus oli, ettei asialle voisi mitään tehdä, koska siellä välikaton ja katon välissä oli niin pieni tila, ettei sinne päässyt katsomaan. Martta tuumasi siskolleen, että nyt varmaan täytyy rukousillat lopettaa, kun ei jakseta siivota ja järjestellä paikkoja. Onkohan tämä merkki Jumalalta, ettei enää ole meidän tarvis huolehtia rukousillasta. Kun tuo ajatus tuli esiin niin kumpikin havahtui siihen, ettei yön herätysjuttua oltu viety rukouksissa Herralle.

Kun kuuntelin noita rakkaita sisaruksia, niin tiesin, että jälleen kerran saisin kuulla Jumalan tarttumisesta asioihin. Martta jatkoi kertomista: “Heti silloin iltapäivällä polvistuimme makuhuoneen tuolin äärelle ja vuodatimme elämän murheemme suurelle Jumalalle. Siinä rukoillessamme Milja alkoi kiittää suureen ääneen ja ylistää kielillä puhuen ja hetken päästä huoneen täytti vain sana, aamen, aamen. Ei vallat eikä voimat eikä mitkään skorppioonit voi estää, Jumala hoitaa tämän asian omalla tavallaan”.

Jännityksellä odotettiin seuraavan yön puolihetkeä. Ja kas kummaa, tuntu, että rouskunta ja jyrsintä kuului vain entistä kovemmin. Martta sanoi: “Nyt meidän täytyy uskoa ja luottaa Jumalaan, tämä on uskon koetus. Joutuihan Danielkin odottamaan Jumalan vastausta vaikka sai ilmoituksen, että asia tullaan hoitamaan.

Martta katsoi minuun. “Ajattele!” hän ihan huudahti ja kertoi mitä seuraavana aamupäivänä oli tapahtunut. “Yritin saada siinä aamusella vähän levättyä, kun makuuhuoneeni ikkunalaudalta alkoi kuulua pellin kolinaa. Talomiehen vanha kissa istui siinä ja löi tassullaan ikkunaani. Kun nousin katsomaan tuota kummajaista – eihän se koskaan ennen ollut siihen tullut – niin silloin se loikkasi alas ja lähti meidän ovea kohti. Kun avasin ulko-oven, niin siinä oven edessä rapulla makasi iso rotta kuolleena. Kissa istui kuin sankari siinä rotan vieressä ja minusta tuntui, että se halusi sanoa, että tehtävä suoritettu. Tilanne oli Jumalan hallinassa.”

Kun sinä päivänä polvistuimme yhteiseen rukoushetkeen, niin siinä polvillaan ollen, Martta luki meille Jumalan sanasta (Mat. 6:27 ja 33-34): “Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä. Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.

Niin, rakkaat ystävät, kuinka usein löydämme itsemme ensin etsimästä kaikkea muuta ja muita ratkaisuja eri tilanteisiin? Kuinka harvoin ensinnä muistamme, että joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo Herralle: “Sinä olet minun turvani ja linnani“?

Kun tuosta hetkestä lähdin ajelemaan illan kokousta kohden, tiesin olleeni Kaikkivaltiaan puhuttelussa. Ehkä jonkun elämän katossa raastaa joku vaikea asia tänään. Olet aivan uuvuksiin asti suunnitellut ja ponnistellut omien inhimillisten mahdollisuuksiesi keskellä. Onkohan niin, että hiljaa Pyhä Henki vain kuiskaa sinulle: “Levähdä vähän ja luovuta asiasi Kaikkivaltiaan käsiin. Vielä sinä saat kiittää Häntä, Hänen kasvojensa avusta“.

Huhtikuussa 2020
Helena Penttilä

Taivas on uskoni määrä

Tänään, ensimmäinen päivä helmikuuta, sain olla pidetyn ja rakastetun evankelista Sanni Virneksen siunaushetkessä. Katsellessani Sannin arkkua siinä kappelin katafalkilla, voi miten monet muistot nousivat ajatuksiini.

Pappi sanoi siunauspuheessaan jotenkin näin: “Meidän jokaisen on vaikea ajatella Sannia tässä edessämme olevassa arkussa, koska muistot tuovat hänet elävänä mieleemme. Meillä jokaisella on omat muistomme, jotka nousevat erilaisista tilanteista, jotka liittyvät hänen elämäänsä. Oma näkökulmansa kullakin.

Mietin siinä, minkälaisesta näkökulmasta katselen Sannin elämää, ja minkälaisia muistoja se tuo mieleeni. Minun näkökulmani on työtoverin ja ystävän piirtämät elävien muistojen jäljet. Ensinnäkin, rakkaus Jeesukseen oli helppo kokea hänen vierellään. Sanni oli vahva rukoilija, joka usein rohkaisi ja oli usein profetallisen sanoman välittäjänä. Hän oli lämmin ja aidosti lähelle tuleva ihminen, jolla oli myötäelämisen herkkä armoitus. Hän oli vahva julistaja, joka rukouksella ja Sanan tutkimisella taisteli sanomansa auki.

Kappelin hiljaisuudessa mieleni avautui sille kuuntelulle, jossa katselin Sannia kun hän julisti. Saatoin kuulla Sannin äänen ja samalla katsella, kun Pyhä Henki laskeutui Sannin saarnatessa. Sannin koko arvokas olemus reagoi siihen ja tuli elämää täyteen, kädet tulivat sanojen jatkeeksi. Kädet, jotka kuin voimaa ottaen sisältä käsin ojentuivat kuulijaa kohden, kutsuvaan asentoon, kuin vetääkseen kuulijat Jumalan syliin. Hänen ääneensä tuli kuin uusi viritys ja sana alkoi elää. Kuulijana sai kokea elävien sanojen laskeutuvan sydämelle asti. Kuulija ei jäänyt kylmäksi, vaan sanoma halusi nostaa Jumalan armolliseen ja rakkaudelliseen syliin.

Sanni, oli Jumalan nainen ja profeetta. Sanni uskalsi laittaa itsensä ja koko olemuksensa likoon saarnatessaan ja rukoillessaan. Kuinka kaipaankaan tänään tuota pienikokoista naista, joka tuntui kasvavan kuin lisää mittaa saarnatessaan. Ei hän kaihtanut totuutta julistaa ja kyllä se välillä tunnossa kirvelikin.

Ehkä papin puhe soljui hiljaa korvieni ohi, sillä minulla oli oma muistojeni galleria auki ja siinä kaikki oli niin elävää ja todellista. Niin tällaisena sinua katselin Sanni, minun näkökulmastani.

Siinä kappelissa mietin elävän uskon kantavaa voimaa, joka vie Jumalan lapsen yli synkän kuoleman virran. Kappelin ilmapiirissä soi kauniisti Jumalan lasten toivon laulu “Olen kuullut on kaupunki tuolla, yllä maan päällä pilvien usvain, luona välkkyvän taivasten rantain, siellä kerran ah olla mä saan.

Sisimmässäni soi laulu, kun astuin kappelista ulos, viimaiseen kylmään helmikuiseen päivään. “Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä, kaukaa jo siintävät rannat, autuaan ihanan maan.

Kotona sisimpäni ajatukset kulkivat edelleen muistoissa, jotka kappelissa alkoivat aueta. Ei viimeisten vuosien vaikea muistisairaus, eikä kuolema, ole voinut tehdä tyhjäksi sitä elämää, minkä Sanni sai palvelustyönsä kautta suorittaa ajallaan. Kuinka lukemattomat ystävät saivat kosketuksen hänen kauttaan Jumalan armosta ja kuinka monelle hän avasikaan oven sielun hätäiseen maastoon ja veti heidät sisälle Jumalan valtakuntaan.

Elämän ilta ei ollut Sannille helppo, ja oikeastaan kaikki inhimillisesti ihmiselle arvokas riisuttiin häneltä pois. Muistoissani kirkkaasti kimmeltävät ne monet syvälliset keskustelut Sanasta, Israelista sekä vahva taivasodotus, joka usein toistui hänen puheissansa. Sanni oli yksi niistä monista julistajista, jota voi katsoa ylöspäin. Elämän aitous ihmisenä ja loistava tilanteiden tasapainottaja, joka osasi myös kauniilla huumorilla laukaista monia niin helposti ihmisten välille tulevia jännitteitä. Monet kerrat koin, miten Sana oli se ohje, jonka kautta Sanni oikaisi, jos elämässä oli asioita, jotka olivat kielteisiä Jumalan Sanaan nähden.

Yksi syvällisimmistä Sannin henkilökohtaisista neuvoista oli, kun hän kerran opetti minulle: “Muista aina kokouksen jälkeen pitää luovutus- ja rippihetki Jumalalle. Sano sydämestäsi: ‘Herra, jos tänään olet vaikuttanut saarnani kautta niin, että joku on saanut siunauksen, annan siitä kunnian ja kiitoksen sinulle Herra, etten ylpistyisi. Jos taas olen puhunut jotain sellaista, mistä olet joutunut Jumalani murehtimaan, niin anna anteeksi ja puhdista minut totuutesi sanalla. Sillä ei minusta ole häpeän kantajaksi, etten jäisi kiusaajan pauloihin.’ Katsos ei meistä ole kunnian eikä myöskään tappion kantajiksi.” Lähtiessäni kokoustilanteista, milloin pikälle yksinäiselle kotimatkalle, usein yön selkään ajellen, tai  astuessani majoituspaikkani ovista sisälle yön lepoa varten, on turvallista silloin pitää tuo Jumalallinen rippihetkeni.

Yksi merkittävä kokemus oli Sannin viimeisiltä vuosilta. Silloin jo sanat ja ehjät lauseet olivat pyyhkiytymässä muististasi pois. Tuona kesänä kävimme uimassa ja saunomassa erään järjestön omistamassa kesäpaikassa. Olin jo siellä paikalla ystäväni kanssa, ja siellä oli myös muita vanhempia ihmisiä koolla. Keskustelu kävi vilkkaana, ja erikoisesti kaksi henkilöä keskusteli, ja tuntui, että puhetta korostettiin voimakkaasti kirosanoilla. Eila Tiihonen, Sannin pitkäaikainen työtoveri, toi myös Sannin saunomaan ja uimaan. Vieläkin piirtyy selkeä kuva Sannista, kun hän astelee siihen laiturille, äänekkään puheen keskelle. Hän kävelee suoraan tuon miehen luo, joka oli juuri kovasti siinä kiroillut. Ojentaa jo niin hauraaksi käyneen kätensä miestä kohden tervehtiäkseen. En tiedä paljonko Sanni ymmärsi tuosta tilanteesta, mutta siinä hän seisoo käsi ojennettuna miestä kohden, mies ojentaa kätensä siinä istuessaan, ja silloin Sanni sanoo kovalla äänellä: “Minä toivotan teille Jumalan rauhaa.” En tiedä milloin olisin kokenut sellaista pyhää auktoriteettia, mikä tuossa rauhan toivotuksessa oli. Mies kavahtaa seisomaan Sannin edessä, kaikki keskustelu vaikenee laiturilla. Mies menee täysin sanattomaksi,
kokoaa itsensä ja sanoo ääni värähdellen: “Sitä samaa tahdon toivottaa teille.

Sinä päivänä rannassa kirouksen voima oli sidottu. Uskon, että jotakin näkymättömäm maailman todellisuudesta laskettiin siihen hetkeen. Yksi Jumalan ihminen oli käyttänyt Jumalallista arvovaltaa, joka totisesti toimi.

Illalla vielä mietin miten ihmeelliseltä tuntuu, että vaikka kappelissa on surun ja kuoleman tuntu läsnä, kuitenkin siellä vahvimpana soi Jeesuksen majesteettiset sanat: “Kuolema on nielty ja voitto saatu.” Arkku on siinä edessä, rakkaan ystävän ruumis sen sisällä, kuitenkin siitä tomumajasta on lähtenyt jo ikuisuussielu Jumalan luokse, oikeaan kotiin, Jeesuksen lunastustyön saattelemana. Siinä ihmisenä vain hiljaa tajuaa, joskin vajavaisesti, ylösnousemususkon valtavan armon ja voiman.

Ennen nukkumaanmenoa ajatus vielä lentää ja mietin, että jokohan Sanni ja Eila ovat nähneet toisensa, onkohan Jantusen Asta heidät jo löytänyt? Siellä kirkkauden rannoilla, ajattomassa ajassa, vai ylistelevätkö ja palvovat Jeesuksen suurta kirkkautta täydellisyydessä? Siellä kerran näemme rakkaamme, jotka edeltä ovat jo menneet. Jumala on kaiken lohdutuksen Jumala. Ei ihme, että Psalmistan laulaja laulaa: “illalla on itku vieraana mutta aamulla ilo.

Helena Penttilä

Miksi juuri Jeesus?

Olet kuullut varmasti sanottavan: “Minulle riittää Jeesus” tai “Mihin sitä Jeesusta tarvitaan?

Raamattu sanoo (1 Joh. 5:11-12): “Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille Iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” Jumala itse on Sanassaan määrännyt näin.

Kun ihminen lankesi paratiisissa syntiin, hän kadotti elävän yhteyden Jumalaan. Ihminen itse valitsi niin. Ihminen piiloutui Jumalalta ja Hänen piti etsiä yhteyttä Ihmiseen. (1 Moos. 3:8-9) “Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ‘Missä sinä olet?’

Valitessaan tottelemattomuuden, ihminen lankesi syntiin. Ihminen halusi olla myös Jumalan kaltainen, sillä käärme oli sanonut, että he tulevat tietämään totuuden, hyvän ja pahan. Heille ei riittänyt vain ihmisen osa.

Jumala rakasti luomaansa ihmistä niin, että oli valmistanut jo pelastuksen, joka tapahtuisi Hänen tavallaan ja aikataulussaan.

Jumala valitsi Israelin ja juutalaisen kansan suvuksi, jonka kautta pelastussuunnitelma toteutuisi. Tämän kansan, erilaisen maailman muista kansoista, tehtävänä oli elämällään ja valinnoillaan kertoa ja todistaa elävästä Jumalasta, mutta he epäonnistuivat surkeasti.

Raamattu sanoo (1 Kor. 1:21-23): “Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa. Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuivat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta.

Tämä pitää paikkansa tänäänkin. Eurooppalaiset (kreikkalaiset) tukeutuvat viisauteen. Tiede ja tieteelliset tutkimukset ovat vain totta. Kaikki pitää pystyä selittämään järjellä ja järkeistää. Itämailla on taas oma kulttuurinsa. Mutta yhteyttä elävään Jumalaan ei löydy ihmisviisauden kautta. Niin kuin jae 23 sanoi, juutalaiset torjuvat sen herjauksena, Jumalan pilkkana ja muut kansat hulluutena.

Jumala Kaikkivaltias on kuitenkin määrännyt oman aivoituksensa mukaan, miten Hänet voidaan löytää ja se on Jeesuksen sovitustyön kautta.

Luuk. 10:22 sanoo: “Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Jumala on antanut hallintavallan Jeesukselle. Vain Jumala todella tietää ja tuntee Jeesuksen, onhan hän oma poika, Jumalan poika, yksi Kolmiyhteisen Jumalan persoona. Poika, joka on ollut mukana jo luomisessa.

Eikä kukaan voi oppia tuntemaan Jumalaa ilman Poikaa, Jeesusta. Sillä itsessämme me olemme syntisiä syntymästä asti. Tämä syntisyys on lankeemuksen “perintö” koko ihmiskunnalle, sen yksilöille. Olemme siis luonnostamme Jumalan vihan alaisia. Jumala on pyhä, Hän vihaa syntiä, eikä voi kieltää omaa luontoaan.

Tästä syystä tarvitsemme Jeesuksen pelastustyötä omaan elämäämme. Jeesus syntyi ja eli synnittömänä ja kuoli viattomana ristillä meidän puolestamme lunastaakseen meille sovituksen ja elävän yhteyden Jumalaan.

Tiit. 2:14 sanoo: “Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.

Nämä ajatukset saattavat kuulostaa hullutukselle, niin kuin Raamattu totesi. Jumala itse on kuitenkin antanut meille nämä askelmerkit Sanassaan. Ja minä totisesti toivon, että sinä, joka luet tätä, olet antanut elämäsi Jeesuksen ohjaukseen.

Jos et ole, voit tehdä sen tässä ja nyt. Rukoile:

Jeesus, nyt minä ymmärrän, että olen syntinen ihminen ja tarvitsen Sinun pelastustyötäsi saadakseni yhteyden elävään Jumalaan, jota olen etsinyt ja löytääkseni pelastuksen sielulleni. Jeesus, tule minun sydämeni ja tahtoni Herraksi. Pese minut ja syntini puhtaaksi sovintoverelläsi ja anna anteeksi, että olen kulkenut oman tahtoni tietä. Ota minut omaksi lapseksesi ja ohjaa loppuelämääni aina Taivaan kotiin asti. Aamen.

Jos rukoilit tämän tosissasi, sydämesi pohjasta, vakuutan, että Herra kuuli pyyntösi, pelasti ja otti sinut lapsekseen. Tulet näkemään tulevina päivinä, kuinka elämäsi tulee muuttumaan askel askeleelta. Nyt olet Jumalan lapsi. Tervetuloa Taivaan kansalaiseksi.

Sinua lukijani siunaten.

Pääsiäisen aikaan 2020
Tarja Huuskonen

Raamattu-ja rukouspäivät Kiponniemessä 6.-8.3.2020

“Jumalan hoidossa”

Ensimmäistä kertaa ajoimme Kiponniemeen perjantaina 6.3.2020. Paikka oli kaunis ja järvi näkyi kummallakin puolella. Sisätilat olivat avarat ja valoisat.

Raamattu- ja rukouspäivien ohjelma oli tiivis ja antoisa. Päivät alkoivat tulokahvilla, ja sen jälkeen tervetuliaishetkellä. Kiponniemen uusi toiminnanjohtaja Juhani Ilkka kävi esittelemässä itsensä ja sanoi meidän olevan ensimmäinen ryhmä, ja sen kunniaksi hän oli ostanut kukkaset joka pöydälle ruoka- ja juhlasaliin (johtuikohan kansainvälisestä naistenpäivästä, joka ajoittui kurssimme aikaan). Osanottajat esittelivät itsensä etunimeltä ja kertoivat paikkakunnan, josta olivat tulleet. Tilaisuus jatkui Helena Penttilän ja Sinikka Laineen johtamalla hetkellä “Sanan ja rukouksen äärellä”.

Pirkko Vesavaara oli kutsuttu puhujavieraaksi. Hänellä oli ensimmäinen tilaisuus perjantai-iltana, jossa hän puhui Johanneksen kirjeistä. Lauantai aamun aiheena hänellä oli kohtia Kolossalaiskirjeen toisesta ja kolmannesta luvusta. Erikoisesti jäi mieleeni puhe kasteesta: se ei ole upotuskaste tai aikuiskaste vaan kuuliaisuuden kaste. Lauantaipäivänä Pirkko puhui Hebrealaiskirjeen 9. luvusta, ja illalla kuulimme 1. Korinttolaiskirjeen 11. luvun ehtoollisesta ja 12. luvun armolahjoista sekä 13. luvun rakkauden ylistyksestä.

Sunnuntaiaamun tilaisuuden Pirkko aloitti lyhyellä opetuksella ja sen jälkeen Helena Penttilä piti meille väkevän ehtoollissaarnan. Vietimme Pyhän ehtoollisen Jumalan Hengen läsnäolossa.

Jokaisen tilaisuuden lopussa oli rukouspalvelua, josta tulikin kiitosta osallistujilta. Pirkko Vesavaara ja kaksi rukouspalvelijaa rukoilivat salin etuosassa seisten, ja Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäsenet rukoilivat penkeissä. Ollessani erään rukouspalvelijan rukoiltavana, sain kokea Jumalan Pyhän Hengen tuulen puhaltavan ympärilläni niin todellisesti. Saimme kuulla myös muista rukousvastauksista päivien aikana.

Musiikista vastasivat Sari Matikainen kitaran kanssa ja Päivi Vettenniemi säesti pianolla. Olipa reippaita ja kauniita hengellisiä lauluja. Riku Långström vaimonsa Teresan ja tyttärensä kanssa lauloivat meille myös niin koskettavia taivas lauluja. Yleisön joukossa oli kaksi kanttoria, Tapio Rekola ja Leo Niemelä, joilta saimme erityisesitykset, sekä sunnuntaiaamuna erityisesti tätä tilaisuutta varten perustettu mieskuoro lauloi naisille “Sinua siunata tahdon”. Meitä naisia pyydettiin sulkemaan silmät ja vastaanottamaan siunaus. Runonkin meille naisille lausui Aaro Veijonen.

Ruokaa oli riittävästi ja hyvin maistuvaista. Meitä hemmoteltiin myös herkullisilla kahvileivillä ja jälkiruuilla. Naistenpäivän kunniaksi Kiponniemen ihana henkilökunta oli laittanut tarjolle tummanpunaiseen tinapaperiin käärittyjä suklaasydämiä. Tienaukaisijoiden pöydällä oli myös koko ajan tarjolla suklaata.

Mielenkiintoisen tunnin tarjosi myös korona-viruksen tähden Suomeen kotiin lomalle lähetetty lähetystyöntekijä, sieltä jostain kaukaa. Turvallisuussyistä hän ei voinut kertoa edes lähetyskohdettaan. Oli koskettavaa saada osallistua kirjeiden kirjoittamiseen ja esirukoukseen lähetyskohteessa olevien henkilöiden puolesta. Kuten myös osallistumalla kynien ja lamppujen ostamiseen ja näin tukien 5 Perulaisen intiaanilapsen koulunkäynnin avustamiseen.

Kiitämme Taivaan Isää läsnäolostaan, lämpimästä ilmapiiristä ja yhteydestä.

Oili, ensikertalainen