Raamattu- ja rukouspäivät 11.–13.3.2022
Puhujana Pekka Sartola

Kaipasimme työn touhun ja kiireen keskelle pysähtymispaikkaa. Pohdimme pitkin viikkoa, mitä tekisimme viikonloppuna ja minne menisimme hiljentymään. Selailimme Kiponniemen nettisivuja ja löysimme tapahtumien kohdalta Raamattu- ja rukouspäivien mainoksen. Ilmoittauduimme viikonloppuun ja niinpä perjantaina suuntasimme Kiponniemeen, jossa olemme viettäneet vuosien varrella hienoja hetkiä useita kertoja. Jo pihaan tullessa aistimme tutun Kiponniemen rauhan. Lepo alkoi oikeastaan jo siitä hetkestä. Vielä kun meidän ohjelma alkoi todella maukkaalla kanakeitolla, niin kaikki oli paremmin kuin hyvin.

Viikonlopun otsikkona oli ajan merkit. Aihe on ajankohtainen tänä päivänä maailmassa, josta viime aikojen uutiset ovat herättäneet paljon kysymyksiä ja ehkä pelkojakin. Tapahtumat Ukrainassa ovat olleet jokaisen tiedotusvälineen otsikoissa päivästä toiseen. Kieltämättä ajatuksissa on käynyt, että onko tämä nyt niitä Raamatun kertomia lopun aikoja.

Viikonlopun aiheessa meitä kuljetti pastori ja kirjailija Pekka Sartola. Pekan perehtyneisyys ja tiedon määrä herätti kunnioitusta. Upeaa, että joku on perehtynyt näihin asioihin noin hyvin. Monesti kuulee keskusteluja ja lausuntoja, jotka perustuvat enemmänkin ”musta tuntuu” periaatteelle. Tosiasiat unohtuvat ja uskomme sen, kenen ääni eniten kuuluu. Päivien aikana saimme kuulla paljon ajatuksia ja tietoa Euroopan ja Lähi-Idän osasta maailmanhistoriassa ja tulevaisuudessa, ja kuinka Jumalan suunnitelma on toteutumassa. Erityisesti Israelin merkitys maailman tapahtumien keskipisteenä oli Pekan opetuksen ytimessä.

Oman osansa kiitoksista saakoon myös tilaisuuden järjestäjät sekä muusikkoevankelistojemme Sari Matikaisen ja Tarja Huuskosen kitaraduo. Yhteiset laulut ja rukoukset koskettivat ja avasivat sydämen Pyhän Hengen työlle. Oli hienoa kuulla ja uskoa omalle kohdalle, että Jumalalla on hyvä suunnitelma meitä jokaista varten. Jeesuksen kautta Hän on itse sovittanut meidät vapauteen. Me saamme luottaa siihen, että kaikista tämän päivän tapahtumista huolimatta meillä on turva Jumalassa: ”Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun (Joh 14:1).” Meidän ei tarvitse pelätä tulevaa.

Nautimme viikonloppuna myös upeasta luonnosta ja auringonpaisteesta. Onneksi otimme sukset mukaan. Niinpä hiihtelimme aamulenkkiä ja päivälenkkiä järven jäällä. Auringon kirkastamassa maisemassa oli valtava osoitus Jumalan luomisvoimasta. Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi hyvä mieli ja saimme sitä, mitä haimme, pysähtymistä, lepoa, Jumalan läsnäoloa ja toivoa tulevaan. Saimme vielä matkaevääksi evankelista Sarin elämästä kertovan kirjan Yösydännä. Sen sanoma kertoo Jumalan etsivästä rakkaudesta ja sen löytämisestä. Kaikkein pimeimmällä hetkelläkin, yösydännä, saamme huutaa: ”Jumala, missä olet?” Ja Jumala vastaa meille jokaiselle, sulkee meidät turvalliseen ja parantavaan syleilyynsä.

Kiitos jokaiselle viikonlopussa mukana olleelle. Siunaus matkallenne tulevaisuuteen.

Jouni ja Auli Toikkanen

Evankelistaltamme, Sari Matikaiselta, on ilmestynyt Päivä Oy:n kustantamana uutuuskirja. ”Yösydännä” on koskettava kirja Sarin elämästä ja Jumalan suuresta parantavasta ihmeestä. Kirjaa voi tilata Päivä Oy:stä: Yösydännä

Myös Helena Penttilän kolmas kirja ”Turvallisissa käsissä” on tullut painosta. Kirja on läpileikkaus Helena Penttilän elämästä, sekä kuvaus lukuisista ystävistä, jotka omalla elämällään ja kokemuksillaan ovat piirtäneet lähtemättömän jäljen hänen elämäänsä ja hengelliseen kasvuunsa. Helena käsittelee kirjassaan myös hänelle rakkaiksi tulleita Jumalan Sanan kohtia. Kirjan on kustananut TV7 ja sitä voi tilata soittamalla numeroon 0400 721 599 tai TV7 kaupasta täältä: Turvallisissa käsissä

Tänään, ensimmäinen päivä helmikuuta, sain olla pidetyn ja rakastetun evankelista Sanni Virneksen siunaushetkessä. Katsellessani Sannin arkkua siinä kappelin katafalkilla, voi miten monet muistot nousivat ajatuksiini.

Pappi sanoi siunauspuheessaan jotenkin näin: “Meidän jokaisen on vaikea ajatella Sannia tässä edessämme olevassa arkussa, koska muistot tuovat hänet elävänä mieleemme. Meillä jokaisella on omat muistomme, jotka nousevat erilaisista tilanteista, jotka liittyvät hänen elämäänsä. Oma näkökulmansa kullakin.”

Mietin siinä, minkälaisesta näkökulmasta katselen Sannin elämää, ja minkälaisia muistoja se tuo mieleeni. Minun näkökulmani on työtoverin ja ystävän piirtämät elävien muistojen jäljet. Ensinnäkin, rakkaus Jeesukseen oli helppo kokea hänen vierellään. Sanni oli vahva rukoilija, joka usein rohkaisi ja oli usein profetallisen sanoman välittäjänä. Hän oli lämmin ja aidosti lähelle tuleva ihminen, jolla oli myötäelämisen herkkä armoitus. Hän oli vahva julistaja, joka rukouksella ja Sanan tutkimisella taisteli sanomansa auki.

Kappelin hiljaisuudessa mieleni avautui sille kuuntelulle, jossa katselin Sannia kun hän julisti. Saatoin kuulla Sannin äänen ja samalla katsella, kun Pyhä Henki laskeutui Sannin saarnatessa. Sannin koko arvokas olemus reagoi siihen ja tuli elämää täyteen, kädet tulivat sanojen jatkeeksi. Kädet, jotka kuin voimaa ottaen sisältä käsin ojentuivat kuulijaa kohden, kutsuvaan asentoon, kuin vetääkseen kuulijat Jumalan syliin. Hänen ääneensä tuli kuin uusi viritys ja sana alkoi elää. Kuulijana sai kokea elävien sanojen laskeutuvan sydämelle asti. Kuulija ei jäänyt kylmäksi, vaan sanoma halusi nostaa Jumalan armolliseen ja rakkaudelliseen syliin.

Sanni, oli Jumalan nainen ja profeetta. Sanni uskalsi laittaa itsensä ja koko olemuksensa likoon saarnatessaan ja rukoillessaan. Kuinka kaipaankaan tänään tuota pienikokoista naista, joka tuntui kasvavan kuin lisää mittaa saarnatessaan. Ei hän kaihtanut totuutta julistaa ja kyllä se välillä tunnossa kirvelikin.

Ehkä papin puhe soljui hiljaa korvieni ohi, sillä minulla oli oma muistojeni galleria auki ja siinä kaikki oli niin elävää ja todellista. Niin tällaisena sinua katselin Sanni, minun näkökulmastani.

Siinä kappelissa mietin elävän uskon kantavaa voimaa, joka vie Jumalan lapsen yli synkän kuoleman virran. Kappelin ilmapiirissä soi kauniisti Jumalan lasten toivon laulu “Olen kuullut on kaupunki tuolla, yllä maan päällä pilvien usvain, luona välkkyvän taivasten rantain, siellä kerran ah olla mä saan.”

Sisimmässäni soi laulu, kun astuin kappelista ulos, viimaiseen kylmään helmikuiseen päivään. “Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä, kaukaa jo siintävät rannat, autuaan ihanan maan.”

Kotona sisimpäni ajatukset kulkivat edelleen muistoissa, jotka kappelissa alkoivat aueta. Ei viimeisten vuosien vaikea muistisairaus, eikä kuolema, ole voinut tehdä tyhjäksi sitä elämää, minkä Sanni sai palvelustyönsä kautta suorittaa ajallaan. Kuinka lukemattomat ystävät saivat kosketuksen hänen kauttaan Jumalan armosta ja kuinka monelle hän avasikaan oven sielun hätäiseen maastoon ja veti heidät sisälle Jumalan valtakuntaan.

Elämän ilta ei ollut Sannille helppo, ja oikeastaan kaikki inhimillisesti ihmiselle arvokas riisuttiin häneltä pois. Muistoissani kirkkaasti kimmeltävät ne monet syvälliset keskustelut Sanasta, Israelista sekä vahva taivasodotus, joka usein toistui hänen puheissansa. Sanni oli yksi niistä monista julistajista, jota voi katsoa ylöspäin. Elämän aitous ihmisenä ja loistava tilanteiden tasapainottaja, joka osasi myös kauniilla huumorilla laukaista monia niin helposti ihmisten välille tulevia jännitteitä. Monet kerrat koin, miten Sana oli se ohje, jonka kautta Sanni oikaisi, jos elämässä oli asioita, jotka olivat kielteisiä Jumalan Sanaan nähden.

Yksi syvällisimmistä Sannin henkilökohtaisista neuvoista oli, kun hän kerran opetti minulle: “Muista aina kokouksen jälkeen pitää luovutus- ja rippihetki Jumalalle. Sano sydämestäsi: ‘Herra, jos tänään olet vaikuttanut saarnani kautta niin, että joku on saanut siunauksen, annan siitä kunnian ja kiitoksen sinulle Herra, etten ylpistyisi. Jos taas olen puhunut jotain sellaista, mistä olet joutunut Jumalani murehtimaan, niin anna anteeksi ja puhdista minut totuutesi sanalla. Sillä ei minusta ole häpeän kantajaksi, etten jäisi kiusaajan pauloihin.’ Katsos ei meistä ole kunnian eikä myöskään tappion kantajiksi.” Lähtiessäni kokoustilanteista, milloin pikälle yksinäiselle kotimatkalle, usein yön selkään ajellen, tai  astuessani majoituspaikkani ovista sisälle yön lepoa varten, on turvallista silloin pitää tuo Jumalallinen rippihetkeni.

Yksi merkittävä kokemus oli Sannin viimeisiltä vuosilta. Silloin jo sanat ja ehjät lauseet olivat pyyhkiytymässä muististasi pois. Tuona kesänä kävimme uimassa ja saunomassa erään järjestön omistamassa kesäpaikassa. Olin jo siellä paikalla ystäväni kanssa, ja siellä oli myös muita vanhempia ihmisiä koolla. Keskustelu kävi vilkkaana, ja erikoisesti kaksi henkilöä keskusteli, ja tuntui, että puhetta korostettiin voimakkaasti kirosanoilla. Eila Tiihonen, Sannin pitkäaikainen työtoveri, toi myös Sannin saunomaan ja uimaan. Vieläkin piirtyy selkeä kuva Sannista, kun hän astelee siihen laiturille, äänekkään puheen keskelle. Hän kävelee suoraan tuon miehen luo, joka oli juuri kovasti siinä kiroillut. Ojentaa jo niin hauraaksi käyneen kätensä miestä kohden tervehtiäkseen. En tiedä paljonko Sanni ymmärsi tuosta tilanteesta, mutta siinä hän seisoo käsi ojennettuna miestä kohden, mies ojentaa kätensä siinä istuessaan, ja silloin Sanni sanoo kovalla äänellä: “Minä toivotan teille Jumalan rauhaa.” En tiedä milloin olisin kokenut sellaista pyhää auktoriteettia, mikä tuossa rauhan toivotuksessa oli. Mies kavahtaa seisomaan Sannin edessä, kaikki keskustelu vaikenee laiturilla. Mies menee täysin sanattomaksi,
kokoaa itsensä ja sanoo ääni värähdellen: “Sitä samaa tahdon toivottaa teille.”

Sinä päivänä rannassa kirouksen voima oli sidottu. Uskon, että jotakin näkymättömäm maailman todellisuudesta laskettiin siihen hetkeen. Yksi Jumalan ihminen oli käyttänyt Jumalallista arvovaltaa, joka totisesti toimi.

Illalla vielä mietin miten ihmeelliseltä tuntuu, että vaikka kappelissa on surun ja kuoleman tuntu läsnä, kuitenkin siellä vahvimpana soi Jeesuksen majesteettiset sanat: “Kuolema on nielty ja voitto saatu.” Arkku on siinä edessä, rakkaan ystävän ruumis sen sisällä, kuitenkin siitä tomumajasta on lähtenyt jo ikuisuussielu Jumalan luokse, oikeaan kotiin, Jeesuksen lunastustyön saattelemana. Siinä ihmisenä vain hiljaa tajuaa, joskin vajavaisesti, ylösnousemususkon valtavan armon ja voiman.

Ennen nukkumaanmenoa ajatus vielä lentää ja mietin, että jokohan Sanni ja Eila ovat nähneet toisensa, onkohan Jantusen Asta heidät jo löytänyt? Siellä kirkkauden rannoilla, ajattomassa ajassa, vai ylistelevätkö ja palvovat Jeesuksen suurta kirkkautta täydellisyydessä? Siellä kerran näemme rakkaamme, jotka edeltä ovat jo menneet. Jumala on kaiken lohdutuksen Jumala. Ei ihme, että Psalmistan laulaja laulaa: “illalla on itku vieraana mutta aamulla ilo.”

Helena Penttilä

“Jumalan hoidossa”

Ensimmäistä kertaa ajoimme Kiponniemeen perjantaina 6.3.2020. Paikka oli kaunis ja järvi näkyi kummallakin puolella. Sisätilat olivat avarat ja valoisat.

Raamattu- ja rukouspäivien ohjelma oli tiivis ja antoisa. Päivät alkoivat tulokahvilla, ja sen jälkeen tervetuliaishetkellä. Kiponniemen uusi toiminnanjohtaja Juhani Ilkka kävi esittelemässä itsensä ja sanoi meidän olevan ensimmäinen ryhmä, ja sen kunniaksi hän oli ostanut kukkaset joka pöydälle ruoka- ja juhlasaliin (johtuikohan kansainvälisestä naistenpäivästä, joka ajoittui kurssimme aikaan). Osanottajat esittelivät itsensä etunimeltä ja kertoivat paikkakunnan, josta olivat tulleet. Tilaisuus jatkui Helena Penttilän ja Sinikka Laineen johtamalla hetkellä “Sanan ja rukouksen äärellä”.

Pirkko Vesavaara oli kutsuttu puhujavieraaksi. Hänellä oli ensimmäinen tilaisuus perjantai-iltana, jossa hän puhui Johanneksen kirjeistä. Lauantai aamun aiheena hänellä oli kohtia Kolossalaiskirjeen toisesta ja kolmannesta luvusta. Erikoisesti jäi mieleeni puhe kasteesta: se ei ole upotuskaste tai aikuiskaste vaan kuuliaisuuden kaste. Lauantaipäivänä Pirkko puhui Hebrealaiskirjeen 9. luvusta, ja illalla kuulimme 1. Korinttolaiskirjeen 11. luvun ehtoollisesta ja 12. luvun armolahjoista sekä 13. luvun rakkauden ylistyksestä.

Sunnuntaiaamun tilaisuuden Pirkko aloitti lyhyellä opetuksella ja sen jälkeen Helena Penttilä piti meille väkevän ehtoollissaarnan. Vietimme Pyhän ehtoollisen Jumalan Hengen läsnäolossa.

Jokaisen tilaisuuden lopussa oli rukouspalvelua, josta tulikin kiitosta osallistujilta. Pirkko Vesavaara ja kaksi rukouspalvelijaa rukoilivat salin etuosassa seisten, ja Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäsenet rukoilivat penkeissä. Ollessani erään rukouspalvelijan rukoiltavana, sain kokea Jumalan Pyhän Hengen tuulen puhaltavan ympärilläni niin todellisesti. Saimme kuulla myös muista rukousvastauksista päivien aikana.

Musiikista vastasivat Sari Matikainen kitaran kanssa ja Päivi Vettenniemi säesti pianolla. Olipa reippaita ja kauniita hengellisiä lauluja. Riku Långström vaimonsa Teresan ja tyttärensä kanssa lauloivat meille myös niin koskettavia taivas lauluja. Yleisön joukossa oli kaksi kanttoria, Tapio Rekola ja Leo Niemelä, joilta saimme erityisesitykset, sekä sunnuntaiaamuna erityisesti tätä tilaisuutta varten perustettu mieskuoro lauloi naisille “Sinua siunata tahdon”. Meitä naisia pyydettiin sulkemaan silmät ja vastaanottamaan siunaus. Runonkin meille naisille lausui Aaro Veijonen.

Ruokaa oli riittävästi ja hyvin maistuvaista. Meitä hemmoteltiin myös herkullisilla kahvileivillä ja jälkiruuilla. Naistenpäivän kunniaksi Kiponniemen ihana henkilökunta oli laittanut tarjolle tummanpunaiseen tinapaperiin käärittyjä suklaasydämiä. Tienaukaisijoiden pöydällä oli myös koko ajan tarjolla suklaata.

Mielenkiintoisen tunnin tarjosi myös korona-viruksen tähden Suomeen kotiin lomalle lähetetty lähetystyöntekijä, sieltä jostain kaukaa. Turvallisuussyistä hän ei voinut kertoa edes lähetyskohdettaan. Oli koskettavaa saada osallistua kirjeiden kirjoittamiseen ja esirukoukseen lähetyskohteessa olevien henkilöiden puolesta. Kuten myös osallistumalla kynien ja lamppujen ostamiseen ja näin tukien 5 Perulaisen intiaanilapsen koulunkäynnin avustamiseen.

Kiitämme Taivaan Isää läsnäolostaan, lämpimästä ilmapiiristä ja yhteydestä.

Oili, ensikertalainen

“Pyhä Henki ja minä”

Viime keväänä olin ensi kertaa vastaavilla päivillä Kiponniemessä ystävättäreni, Anna-Liisa Ylisen kanssa. Niiden päivien annista kiitollisina halusimme jälleen tulla mukaan virkistymään ja vahvistumaan. Tämän syksyn teemana oli “Pyhä Henki ja minä”.

Erilaisten yhteensattumien vuoksi osanottajamäärä jäi kevätpäiviä pienemmäksi, mutta kuitenkin meitä oli kaikkiaan yli 30. Osa oli päiväkävijöitä ja osa koko ajan mukana olleita. Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäseniä oli mukana erilaisissa tehtävissä. Helena Penttilä ja Sinikka Laine kantoivat päävastuuta päivistä.

Helena Lintinen-Karvala

Pääosan opetuksesta hoiti Helena Lintinen-Karvala. Minulle hän oli uusi tuttavuus. Heti ensimmäisestä opetustuokiosta lähtien huomasin, että Helenalla oli mielenkiintoinen tapa lähestyä teemaamme hyvin monipuolisesti. Helena painotti erityisesti sitä, että meidät on luotu erilaisiksi. Siksi koemme Jumalan ja Pyhän Hengen läheisyydenkin eri tavoin ja erilaisissa tilanteissa. Raamattu kuvaa meille hyvin värikkäästi Jumalan ja ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä erilaisten henkilöiden välityksellä. Meidän Jumalamme on valtava!!

Jumala on luonut erilaisia väyliä, joiden kautta voimme kokea läheisyyttä Hänen kanssaan. Jumalan kohtaamisen väylät avasivat uusia näköaloja, miten Jumala puhuu erilaisille ihmisille. Hän voi puhua meille luonnossa, aistiemme kautta, historian, hiljaisuuden, palvelemisen, tutkimisen ja oppimisen kautta. Saimme muistutusta, miten Pyhä Henki ei ole vain kokemus, vaan elämämme voima arjen keskellä. Saamme elää yhdessä Pyhän Hengen kanssa Jumalan yhteydessä. Näin eläen Hengen hedelmä pääsee meissä kasvamaan ja muutumme Hänen kuvansa kaltaisiksi.

Jumalan tavoite on, että meihin tulee Jeesuksen ominaisuuksia. Olemme Jumalan valon kantajia maailmassa, arjessa. On hyvä kysyä itseltään, mitä minusta tulee esiin elämän keskellä. Corrie ten Boomin esimerkkiä lainaten, Helena muistutti meitä, että olemme kuin hansikas, jonka omistaja panee käteensä. Siinä hansikas pystyy tekemään monenlaisia asioita.

Päivillä vieraili myös lähetysjohtaja Nanna Rautiainen. Hän kertoi mielenkiintoisesti omasta elämästään ja Jumalan johdatuksesta kohti nykyistä tehtäväänsä.

Tarja Huuskonen huolehti kauniisti yhteislaulujen johtamisesta ja säestyksestä. Lauantai-iltana saimme osallistua pienimuotoiseen konserttiin. Siinä pianisti Leena Suhonen ja viulisti Arto Koistinen soittivat koskettavasti. Vielä sunnuntaina saimme nauttia heidän musisoinnistaan.

Helena Penttilä rohkaisi meitä päivien viimeisessä tilaisuudessa, ehtoollisjuhlassa. Hän muistutti, että Jumala ei ole sidottu meidän rikkinäisyyteemme eikä keskeneräisyyteemme. Jeesuksen haudalla ollut Maria sai kohdata Hänet elävänä. Elämän toivottomuuteen tuli toivo. Helenan puheesta Anna-Liisalle ja minulle jäi aivankuin motoksi: Tilanne on Jumalan
hallinnassa! Jumala on uskollinen eikä koskaan ole pois viereltäni.

Olemme kiitollisia Jumalalle rauhallisesta ja levollisesta ilmapiiristä, joka vallitsi koko viikonvaihteen ajan. Saimme palata Kiponniemestä siunattuina ja ravittuina.

Irma Mantsinen
Laukaa

Vain yksi on tarpeen

Voi miten virvoittavat ja ravitsevat olivatkaan Tienaukaisijoiden raamattu- ja rukouspäivät Kiponniemessä lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Pyhä Henki oli tehnyt työtä jo ennakkoon ja 40-henkinen osallistujakaarti sai kokea taivaallista yhteyttä. Runsas ruokapöytä oli katettu sekä fyysisessä että Sanan ruokapöydässä. Sinikka Laine kertoi lämpimissä alkusanoissaan, että päiviä oli valmistettu rukouksin. Alkusanat eivät olleet vain sanan helinää vaan saimme todellakin kokea esirukouksen voiman! Viikonlopun aikana elpyivät niin sielu, henki kuin ruumiskin.

Evankelista Maija Haikonen jakoi Jumalan Sanasta ihmeellisiä aarteita. Päivien ensimmäinen raamattutunti pohti Martta ja Maria –dilemmaa. (Luuk.10:38-42)

“Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:41-42)

Mikä on tarpeen? Oliko vain Maria valinnut hyvän osan? Oliko Martta valinnut “huonon” osan? Asiaa lähestyttiin tuhlaajapoika-vertauksella. Innokas vanhempi veli oli uskollinen ja toimelias tilanhoitaja. Hän sai olla Isän tykönä ja istuutua päivittäin valmiiseen ruokapöytään. Nuorempi veli, kaiken tämän jättäneenä ja tuhlanneena, kutsuttiin juhlapöytään ilman omaa ansiota. Epäoikeudenmukaisuuden tunne valtasi vanhemman veljen. (Luuk.15:11-32)

Mutta mitä kertoo Sana? Sehän oli Martta, joka kutsui Jeesuksen kylään. Sehän oli Martta, joka halusi osoittaa vieraanvaraisuutta ja palvella Jeesusta. Sehän oli Martta, joka mahdollisti Marialle hyvän osan. Näkökulma aukeaa vielä laajemmin kun luemme Sanasta Lasaruksen kuolemasta kertovan tekstin. (Joh.11:1-44)

“Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, hän meni tätä vastaan, mutta Maria istui kotona.” (Joh.11:20)

Lasarus oli kuollut. Inhimilliset mahdollisuudet oli käytetty loppuun ja koti oli täyttynyt surevista ihmisistä. Surua ja pettymystä tunteva Martta oli kuitenkin taas se, joka lähti liikkeelle. Martta riensi Jeesusta vastaan, Martta raportoi Jeesukselle tilanteesta, ja se oli Martta, joka “..meni kutsumaan sisartaan Mariaa..“. Se oli siis Martta, joka mahdollisti taas Marialle hyvän osan.

Kumpi sisaruksista siis olikaan valinnut hyvän osan?

Arkinen vaellus saattaa joskus heikentää hengellistä näkökykyämme. Ihmiset horjuvat, tilanteet muuttuvat ja tunteet järkkyvät. Martan ja Marian roolit vaihtelevat jokaisen ihmisen elämässä. Kyse on kuitenkin vain omasta sydämen asenteesta. Millaisen osan itse valitsen?

Valitaan hyvä osa! Vaalitaan läheistä suhdetta Isään. Annetaan Jeesuksen sovitustyön tehdä syvempää työtä oman sydämemme kohdalla! Vain se on tarpeen!

Monet todistukset ja puheet virvoittivat viikonlopun aikana. Iloisin mielin muistelen myös virkistäviä jumppahetkiä sekä evankelista-muusikko Tarja Huuskosen mainioita säestyksiä sekä puhuttelevia lauluja. Helena Penttilän koskettava puhe yhteisessä ehtoollishetkessä viikonlopun päätteeksi kruunasi koko viikonlopun. Jeesuksen Kristuksen murrettu ruumis, Jeesuksen Kristuksen maahan vuotanut sovintoveri – Minun syntieni tähden.

Pauliina Kenni

”Minä saan olla minä”

Saimme viettää syyskuussa, voisi sanoa jo perinteeksi muodostuneita, Tienaukaisijat ry:n valtakunnallisia naistenpäiviä Kiponniemessä. Naisia kokoontui noin 70, joista kymmenen oli päivillä ensimmäistä kertaa. Ensikertalaiset olivat nuoria, mikä ilahdutti erityisesti.

Terapeutti Salme Blomster oli tuttuun tapaan päivien pääpuhuja. Hänellä riittää tärkeää ja eheyttävää asiaa hyvin monilta elämän alueilta. Tänä vuonna päivien teemana oli ”Minä saan olla minä”. Saimme kuulla, kuinka tärkeää on sisäisen lapsen löytäminen ja sen tarpeiden täyttäminen. Jotta meistä voisi tulla tasapainoisia aikuisia, myös sisällämme olevan lapsen tarpeet tulee olla täytetty.

Lapsuudessa voimme jäädä paitsi hyväksyntää, rakkautta ja huomiota, mikä jättää lapseen syvän vajeen. Tämä vaikuttaa myös aikuisuudessa erilaisina käytöksen ylireagointeina. Kaikki ne tilanteet, joissa käyttäydymme muutoin kuin aikuinen, käyttäytyjä on meissä asuva, huomiotta ja rakkautta vaille jäänyt pieni lapsi. Tätä vajetta on mahdollisuus hoitaa myös aikuisena rakastamalla, lohduttamalla, huomioimalla ja täyttämällä sisäisen lapsen tarpeita.

Jotta parantuminen voi alkaa, meidän on tultava Jeesuksen luo, ja yhdessä Herran kanssa ja Hänen vaikutuksestaan me voimme rakastaa itsemme eheiksi ja löytää sen identiteetin, minkä Jumala on meille alun alkaen tarkoittanut, Jeesuksen kaltaisuuden.

Meille opetettiin myös hengellisestä ja henkisestä väkivallasta. Saimme myös käytännön neuvoja väkivallan tunnistamiseen ja sisäisen lapsen hoitamiseen. Salmella on taito opettaa käyttäen konkreettisia esimerkkejä, jotta asia tulee ymmärrettävämmäksi, ja hän laittaa oman persoonansa likoon sataprosenttisesti. Saimme paljon uutta pohdittavaa ja varmasti monella alkoi uusi sisäinen kasvuprosessi.

Musiikkivastuussa toimivat tuttuun tapaan evankelistat Sari Matikainen ja Tarja Huuskonen. Myös Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäsenet olivat palvelemassa hyvin erilaisissa tehtävissä. Totta kai päiviin mahtui toisemme kohtaamista, ajatusten jakamista, rukousta, hyvää ruokaa ja lauantaisauna.

Päivien päätöskokouksessa, jossa saimme viettää myös ehtoollista, puhui Helena Penttilä. Aiheena oli tuttu Martta ja Maria, mutta puheen näkökulma oli uudenlainen ja puhutteleva. Kuinka närkästynyt palvelija Martta sai kasvaa lähelle Jeesusta inhimillisen elämän suurien vastoinkäymisten kautta. Kuinka veljen sairastuminen ja kuolema veivät Martankin löytämään elämän keskipisteen Jeesuksessa ja etuoikeuden palvella häntä. Ehtoollisen aikana Pyhä Henki laskeutui hyvin murtavana keskuuteemme, eikä monenkaan silmät jääneet kuiviksi sen rakkauden ja pyhyyden alla.

Päivien jälkeen vain ihmettelimme Jumalan armoa ja hyvyyttä. Koimme, että päiviin oli tullut uudenlainen ”tuntu”, joka ei ollut järjestäjien aikaansaamaa, vaan itse Herra Jeesus oli konkreettisesti läsnä vaikuttaen monin eri tavoin sisarten keskuudessa. Saimme kokea päivien aikana todellisen siunauksen. Tästä todistaa myös se, että monet varasivat jo ensi vuodeksi majoituksen samoille päiville.

Emme voi muuta kuin kiittää Herra Jeesusta Hänen armostaan ja rakkaudestaan sekä siitä, että saamme olla mukana Hänen valtakuntansa työssä.

Jo kotoa lähtiessäni koin innostunutta odotusta ja iloa. Ilmapiiri naistenpäivillä oli hyvin rakkaudellinen ja lämmin. Tunsin, että olin tervetullut joukkoon. Meitä naisia hemmoteltiin maittavilla aterioilla ja välipaloilla. Kiitos siitä kuuluu Kiponniemen mahtavalle keittiöhenkilökunnalle!

Päivien opetusaiheet olivat hyvin syvällisiä ja auttoivat ymmärtämään, millaista naisen elämä kaikkine tunteineen on. Salme Blomster opetti meitä, suurella sydämellä, kohtaamaan rohkeasti tunteitamme. Hän neuvoi, miten voimme vapautua erilaisista tunne-elämän siteistä ja kokea parantumista. Myös Porin naisten avoimuus kertoa omasta elämästään rohkaisi kovasti.

Minulle jäi erityisesti mieleen sunnuntain jumalanpalvelus. Helena Penttilän saarna kosketti ja meni todella syvälle. Jumalanpalveluksen jälkeen eräs nuori paimen tuli eteen kertomaan, että oli kokenut Jeesuksen parantaneen täällä jonkun läsnäolevista.

Kotimatkalla koin suuren yllätyksen; kaularankani hermosärky oli poissa. Ymmärsin, että Jeesus oli parantanut minut! Olin kärsinyt 16 vuotta hermosärkyä, koska kaularankani vitoshermo oli leikkauksessa vaurioitunut. Nyt särky oli poissa.

Parantumiseni jälkeen olen joka päivä kiittänyt Jeesusta sydämeni pohjasta terveydestäni. Jeesus on ihmeellinen! Hän on suuri parantajamme! Jo ennen naistenpäiviä Herra antoi minulle psalmin sanan kautta lupauksen parantumisesta:

Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
Ps. 147:3

Päivillä koin myös kokonaisvaltaisen vapautumisen taakoistani ja sisäisten haavojeni parantumisen. Kiitokseksi Isälle psalmi 100:

Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.
Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme,
hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten.
Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.
Sillä Herra on hyvä, hänen armonsa pysyy iankaikkisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Siunaavin terveisin,
Riitta Kuutti

Kauniissa syyssäässä yli sata naista kokoontui perjantai-iltapäivällä jo perinteeksi muodostuneille päiville Kiponniemeen.

Päivien otsikkona oli “Lupa onneen”. Aiheeseen johdatteli terapeutti ja kirjailija Salme Blomster, joka oli kolmatta kertaa mukana naistenpäivillä. Salme puhui mm. erilaisista persoonallisuustyypeistä sekä luonteen ja identiteetin eroavuuksista. Luonne eli temperamentti on pysyvä ominaisuus. Olemme joko sisäänpäinkääntyneitä tai ulospäinkääntyneitä tai siltä väliltä. Identiteetti taas on muuttuva ominaisuus, joka voi rikkoutua esim. pelon vaikutuksesta. Identiteetti voi kuitenkin parantua minä- ja Jumalakuvan korjaamisella. Salmen syvällinen ja Raamatun sanaan vahvasti tukeutuva opetus sai meidät kuulijat odottamaan innolla ensi syksyn naistenpäiviä, joihin Salme lupautui taas mukaan, jos Taivaan Isä antaa mahdollisuuden.

Lauantai-iltapäivän vieraiksemme saimme taas Porin Perhosleidit, jotka draaman, musiikin, opetuksen ja henkilökohtaisten todistusten kautta toivat esille tähän aikaan hyvin sopivia, ajankohtaisia asioita teemalla “Mielen taistelukenttä”.

Lauantain kohokohta oli tarkoin varjeltu salaisuus – mikä tosin ei täysin toteutunut:

Nimittäin Penttilän Helenan synttärionnittelut. Hän täytti aikaisemmin syyskuussa pyöreitä vuosia. Aamupäivän ohjelman lopuksi onnittelimme Helenaa kukilla ja lahjoilla. Koko juhlaväki sai osallistua onnitteluihin kirjoittamalla Helenalle oman viestinsä korttiin, jonka Annalan Salme oli tehnyt. Huuskosen Tarja oli sanoittanut onnittelulaulun Helenalle. Täytekakkukahvit juotiin ruokailun päätteeksi.

Päivien puhujavastuussa olivat myös Helena Penttilä ja Sinikka Laine. Musiikista huolehtivat Sari Matikainen ja Tarja Huuskonen.

Taivaan Isää meistä kaikista kiittäen ja hyvää syksyä toivottaen
Hilkka Taipale

Helenan 70 v. merkkipäivälaulu (Sinua Siunata tahdon- sävelellä) Sinua siunata tahdon, ystävä, työtoveri hyvä. Kun vuosia täytät sinä, Sinua siunata tahdon. Sinua siunata tahdon, Herraa nyt kiittää myös siitä, et työhönsä kutsui kerran, palvelijaksi Herran. Vuosia työtä tehnyt, on Helena Pellolla Herran. On siunata saanut muita, ja välittää viestiä taivaan. Tänään on päivä suuri, kun vuosia tuli juuri. Kun yhdessä onnitella saamme, ja ilon kanssasi jaamme. Sinua siunata tahdon, voimia Herra antaa, muiden ihmisten taakkoja kantaa, näin Jumalan viljaa auttaa. Vuosia tulkoon vielä, terveyttä antakoon Herra. Hän siunatkoon sinua aina, ettei askel Herran tiellä paina.

Syntyi 9.2.1929 Kangasniemellä ja siirtyi Taivaan Isän luo 14.9.2017 Mikkelissä

Harjun kappeliin oli kokoontunut lukuisa joukko Eilan sukulaisia ja ystäviä saattamaan Eilaa hänen viimeiselle matkalleen. Valoisa siunausjuhla oli kuin läpileikkaus Eilan elämästä, muistutus ja syvä haaste saattoväelle palvelijasta, evankelistasta, joka kantoi arvokkaasti kutsumuksensa loppuun asti. Sairaus mursi Eilan voimavarat nopeasti, mutta hänen lähtönsä oli kaunis ja rauhallinen.

Jumalan valtakunnan työ oli Eilan elämässä vahvana kutsumuksena. Sanan saarna tai laulu lähti aina syvästä rukouksesta käsin.

Vapaaseurakunnan pastori Hannu Hietaniemi siunasi Eilan tomumajan odottamaan ylösnousemuksen aamua. Otteita Hannu Hietaniemen puheesta:

“Eilan syntymäjuuret vievät meidät runsaat 88 vuotta ajassa taaksepäin, Kangasniemen Ohensalon kylään, Patisenlammen rannalla olevaan maalaistaloon. Siellä helmikuun pakkasilla 9. päivänä vuonna 1929, syntyi Sätkyn saunassa Albin ja Elina Tiihoselle kaksoset, joista toinen oli Eila. Perheeseen syntyi kaiken kaikkiaan 11 lasta, joista kaksi menehtyi varsin pieninä. Sodassa kaatui vielä kaksi poikaa ja sisaren mies. Lisäksi kolmas veli haavottui rintamalla. Suomen itsenäisyys vaati kovan hinnan ja helpolla niistä hetkistä ei selvitty. Ainoa lohtu tuli elävän Jumalan tyköä. Ps. 40:2-3

Elämä jatkui ja maalaistalossa oli paljon puuhaa. Niinpä oli luonnollista, että lapsetkin osallistuivat omalta osaltaan kodin askareisiin, niin pelloilla kuin apuna myös metsätöissä. Olipa Eila myöhempinä aikoina mukana myös tukinuitossa Kälkäjoella. Järvestä saatiin kalaa ja Eilasta tulikin isän apulainen verkkojen laskuun ja yleensä kalastamiseen. Metsästä saatiin marjoja ja sieniä ruokapöytään ja leivät leivottiin kotona. Pellavat kasvatettiin itse ja niistä työstettiin vaatteet. Eilakin oppi kehräämisen taidon ja kutoi kankaansa itse tehdyistä tarpeista.

Eilan kotona pidettiin hartauksia, seuroja ja pyhäkouluja sekä laulettiin hengellisiä lauluja, isähän toimi maallikkosaarnaajana. Sieltä lapsuudesta jäi kaipuu taivasasioihin Eilankin sydämeen.

Kangasniemellä Vapaakirkon Betania tuli myös nuorelle Eilalle tutuksi. Eila kirjoittikin kirjassaan: “Siellä oli kokouksia, jotka erityisesti vetivät minua puoleensa. Sana oli selkeää ja siunaavaa“. Myös Mikkelissä oli herätystä. Sieltä tuli puhujia vierailulle ja eräässä kokouksessa Eilakin täyttyi Pyhällä Hengellä voimallisesti. Eila kertoi: “En olisi halunnut sen tunteen koskaan loppuvan“.

Vapaakirkollisen puhujan, Valdemar Kastepohjan, kokouksissa vuonna 1953, Eila sai ensimmäisen kerran kutsun Herralta evankeliumin työhön. Hän ajatteli, ettei hänestä olisi tuon kutsun kantajaksi, mutta kutsu toistui uudelleen ja
uudelleen. Eräässä Kastepohjan kokouksessa puhe osui suoraan Eilan sydämelle ja hän luovuttautui Herran kokonaisvaltaiseen johdatukseen ja kävi uskovien kasteella. Hengelliseksi kodikseen hän tunsi Vapaakirkon. Mikkelin Vapaakirkkoon Eila liittyi ollessaan 26-vuotias nuori nainen.

Eila oli seurakuntaihminen. Siitä kertoo 63 vuoden kuuluminen Mikkelin vapaaseurakuntaan ja palvelu kotiseurakunnassa moninaisissa tehtävissä. Hänen työsarkansa koski myös laajalti koko Suomea, ulkomaita myöten. Eikä hänen paikkansa kotikirkon penkissä ollut monastikaan tyhjä noina 63 vuoden aikana. Paljon oli myös niitä ihmisiä, jotka kävivät Eilan ja Sanni Virneksen kotona purkamassa sisimpänsä reppua.

Ritva, Eilan sisarentytär, kirjoittaa kirjassa Eila-tädistä ja hänen elämänsä taipaleesta näin: “Elämäntehtävälle omistautuminen ei ole saanut ulkoiseksi turvakseen säännöllistä palkkaa, lomakorvauksia tai muita meille työelämästä
automaattisesti lankeavia etuja, vaan kaiken tarvitsemansa hän on kiitollisena kokenut saaneensa Ylhäältä ohjattuna.”

Muistojuhlaa vietettiin Mikkelin Vapaaseurakunnan tiloissa. Juhla huokui sydänten kiitollisuutta ja sitä, kuinka monien elämään Eilan palvelustyö ja ystävyys ovat painaneet lähtemättömät jäljet.

Rakas Eila, kaipaamme sinua, esirukoilijaa, rohkaisijaa, kuuntelijaa ja ystävää. Sinun herkät laulusi ovat painuneet monien sydämiin. Elämäsi puhui uskollisuudesta ja siitä, että kaiken keskus ja perusta pitää olla Jumalan sana.
Vielä kuolemaasi edeltävänä päivänä sanoit painokkaasti: “Mutta Jeesusta on julistettava.” Sinulla oli tapana sanoa ystävillesi: “Etkö sinä nyt sitä tiedä tai muista?” Sinua oli siunattu äärettömän hyvällä muistilla, joilla sait ojennettua meitä nuorempia.

“Voi, miten onkaan lyhyt päivien kaari, auringon noususta, auringon laskuun. Lyhyt se on” ( Anni Korpela )

Meillä on sinua ikävä.

Sinikka ja Helena