Riisuminen ja pukeminen

– Sari Matikainen –

Sinä jouduit riisumaan minut
millään en olisi sitä tahtonut
ne omani, ne minun valitsemani olivat niin hyviä!
Ne näyttivät hyviltä ja tuntuivat hyviltä
Minun valitsemiani, jotkut jo nukkavieruja, mutta ainakin omiani!

Sinä kuitenkin riisuit minut, hiljaa ja kyselemättä
Aika napakasti!
Oi miksi, miksi Herra, huusin ja vaikeroin!
Etkö välitä siitä miltä minusta tuntuu, etkö Herra välitä?

Ja kyllä se kesti
Se kesti niin kuin sillä pikkutytöllä, joka huusi ja potki ja harasi vastaan!
Hänkään ei olisi halunnut luopua omasta punaisesta mekostaan – siinä oli vielä
niin hienoja rusetteja!
Tai niin kuin tuo poika jonka nallepusero on jo ihan likainen…

Mutta silti sinä teit sen ja oikein ajan kanssa
Ja eräänä päivänä olin aivan alasti, aivan paljaana…
paljastettuna ja minua vähän pelottikin…

Mutta toisaalta oli kyllä niin kumman kevyt olo!
Kuin läpinäkyvä unikko kesätuulessa!
Tuuli hyväili poskiani – sinun Pyhän henkesi tuuli
Sehän tuntui joka puolella ihoa!

Silloin aloin tuntea rakkautesi sisimmässäni asti – ihmeellistä!
Ymmärsin jotakin enemmän mitä en koskaan ennen!

Että Sinä Jumalani oletkin lempeä, kaunis, puhdas, Pyhä – minun Herrani ja
Vapahtajani! Ennen en uskaltanut luottaa…

Mutta nyt en näekään minkäänlaista kovuutta silmistäsi ja sinä sanot;
Nyt Sari pukeudutaan!

Pukeudutaan! Juurihan minut riisuit!
Nii-in sanot lempeästi! Tulehan lapseni tänne ja katso Minun vaatekaappiani!
Juuri tätä varten minä sinut riisuin!

Voi Herra, en ole elämässäni nähnyt mitään vastaavaa! Saanko minäkin Jeesus!