Author Archives: eija

Kirjauutuuksia!

Evankelistaltamme, Sari Matikaiselta, on ilmestynyt Päivä Oy:n kustantamana uutuuskirja. Yösydännä on koskettava kirja Sarin elämästä ja Jumalan suuresta parantavasta ihmeestä. Kirjaa voi tilata Päivä Oy:stä: Yösydännä

Myös Helena Penttilän kolmas kirja Turvallisissa käsissä on tullut painosta. Kirja on läpileikkaus Helena Penttilän elämästä, sekä kuvaus lukuisista ystävistä, jotka omalla elämällään ja kokemuksillaan ovat piirtäneet lähtemättömän jäljen hänen elämäänsä ja hengelliseen kasvuunsa. Helena käsittelee kirjassaan myös hänelle rakkaiksi tulleita Jumalan Sanan kohtia. Kirjan on kustananut TV7 ja sitä voi tilata soittamalla numeroon 0400 721 599 tai TV7 kaupasta täältä: Turvallisissa käsissä

Turvaa Jumalaan kaikilla sinun teilläsi

© eija granfeltJoka korkeimman suojassa istuu ja kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo Herralle: “Sinä olet minun turvani ja linnani, minun Jumalani, johon minä luotan.” (Ps. 91:1-2)

Psalmistan jakeet ovat oiva muistutus meille kiireisille ihmisille tänään. Usein huolet ja levottomuus karkoittavat yön unet. Kiire ja lukemattomat tehtävät painavat päälle. Stressitaso nousee ja sisäinen riittämättömyys ja levottomuus luikertelevat sisimpään, karkoittaen sieltä rauhan ja turvallisuuden tunteen hiljaa pois.

Pslmin laulaja ylistää lepoa Jumalan sylissä. Eikö istuminen kuvaakkin sitä, että luotan koko elämäni painolla siihen mihin olen istunut ja missä istun? Psalmin laulaja on asettunut korkeimman suojaan, ei vain päivän hetkelliseksi piipahdukseksi Jumalan viitan suojaan, vaan hän ylistää Jumalaa, joka varjoaa hänet kaikessa ja kaikkialla. Hän kiittää Jumalan suojasta myös yön hetkinä. Silloinkin, kun pimeyden varjot ahdistavat, on hänen sisimmässään syvä luottamus taivaallisesta suojaverkostosta. Tällaiseen viittansa suojaan Jumala kutsuu meitä jokaista tässä ahdistavassa ja pelkoja täynnä olevassa maailmassa.

Hyvän muistutuksen sain tästä suurenmoisesta Jumalallisesta huolenpidosta, kaikista elämään kuuluvista – arjenkin – asioista. Olin kokousmatkalla Satakunnassa ja samalla poikkesin Kankaanpäähän katsomaan Pohjoistalon sisaruksia Marttaa ja Miljaa. Martta oli jo ylittämässä 90 vuoden rajapyykkiä ja Milja oli muutamaa vuotta nuorempi. Tuossa kodissa oli aina iloinen ja lämmin vastaanotto. Siellä rukoiltiin paljon ja Jumalan valtakunnan työ oli sisaruksille erittäin rakas ja kaiken ytimessä oleva asia. Heidän kodissaan oli kerran viikossa seurakunnan rukousilta. Tuolit asetettiin paikoilleen ja olohuone järjestettiin kokouspaikaksi. Se vaati heiltä jo paljon, sillä kokoustila siivottiin ja illan päätteeksi oli vielä iltakahvit tarjolla.

Oli syksyn aika ja heille tuli aikamoinen ongelma. Nimittäin jo monen yön aikana, keskiyön paikkeilla, alkoi makuuhuoneitten katosta kuulua ilkeä rouskunta ja ihan sellainen raapiva ääni. Ei auttanut harjanvarrella kolistelu, että se metakka olisi loppunut. Uni ei tullut enää silmään ja monen yön valvomisen jälkeen molemmat olivat lopen väsyneitä. Talomiehellekin asiasta haastettiin ja vastaus oli, ettei asialle voisi mitään tehdä, koska siellä välikaton ja katon välissä oli niin pieni tila, ettei sinne päässyt katsomaan. Martta tuumasi siskolleen, että nyt varmaan täytyy rukousillat lopettaa, kun ei jakseta siivota ja järjestellä paikkoja. Onkohan tämä merkki Jumalalta, ettei enää ole meidän tarvis huolehtia rukousillasta. Kun tuo ajatus tuli esiin niin kumpikin havahtui siihen, ettei yön herätysjuttua oltu viety rukouksissa Herralle.

Kun kuuntelin noita rakkaita sisaruksia, niin tiesin, että jälleen kerran saisin kuulla Jumalan tarttumisesta asioihin. Martta jatkoi kertomista: “Heti silloin iltapäivällä polvistuimme makuhuoneen tuolin äärelle ja vuodatimme elämän murheemme suurelle Jumalalle. Siinä rukoillessamme Milja alkoi kiittää suureen ääneen ja ylistää kielillä puhuen ja hetken päästä huoneen täytti vain sana, aamen, aamen. Ei vallat eikä voimat eikä mitkään skorppioonit voi estää, Jumala hoitaa tämän asian omalla tavallaan”.

Jännityksellä odotettiin seuraavan yön puolihetkeä. Ja kas kummaa, tuntu, että rouskunta ja jyrsintä kuului vain entistä kovemmin. Martta sanoi: “Nyt meidän täytyy uskoa ja luottaa Jumalaan, tämä on uskon koetus. Joutuihan Danielkin odottamaan Jumalan vastausta vaikka sai ilmoituksen, että asia tullaan hoitamaan.

Martta katsoi minuun. “Ajattele!” hän ihan huudahti ja kertoi mitä seuraavana aamupäivänä oli tapahtunut. “Yritin saada siinä aamusella vähän levättyä, kun makuuhuoneeni ikkunalaudalta alkoi kuulua pellin kolinaa. Talomiehen vanha kissa istui siinä ja löi tassullaan ikkunaani. Kun nousin katsomaan tuota kummajaista – eihän se koskaan ennen ollut siihen tullut – niin silloin se loikkasi alas ja lähti meidän ovea kohti. Kun avasin ulko-oven, niin siinä oven edessä rapulla makasi iso rotta kuolleena. Kissa istui kuin sankari siinä rotan vieressä ja minusta tuntui, että se halusi sanoa, että tehtävä suoritettu. Tilanne oli Jumalan hallinassa.”

Kun sinä päivänä polvistuimme yhteiseen rukoushetkeen, niin siinä polvillaan ollen, Martta luki meille Jumalan sanasta (Mat. 6:27 ja 33-34): “Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös kaikki tämä. Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.

Niin, rakkaat ystävät, kuinka usein löydämme itsemme ensin etsimästä kaikkea muuta ja muita ratkaisuja eri tilanteisiin? Kuinka harvoin ensinnä muistamme, että joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo Herralle: “Sinä olet minun turvani ja linnani“?

Kun tuosta hetkestä lähdin ajelemaan illan kokousta kohden, tiesin olleeni Kaikkivaltiaan puhuttelussa. Ehkä jonkun elämän katossa raastaa joku vaikea asia tänään. Olet aivan uuvuksiin asti suunnitellut ja ponnistellut omien inhimillisten mahdollisuuksiesi keskellä. Onkohan niin, että hiljaa Pyhä Henki vain kuiskaa sinulle: “Levähdä vähän ja luovuta asiasi Kaikkivaltiaan käsiin. Vielä sinä saat kiittää Häntä, Hänen kasvojensa avusta“.

Huhtikuussa 2020
Helena Penttilä

Taivas on uskoni määrä

Tänään, ensimmäinen päivä helmikuuta, sain olla pidetyn ja rakastetun evankelista Sanni Virneksen siunaushetkessä. Katsellessani Sannin arkkua siinä kappelin katafalkilla, voi miten monet muistot nousivat ajatuksiini.

Pappi sanoi siunauspuheessaan jotenkin näin: “Meidän jokaisen on vaikea ajatella Sannia tässä edessämme olevassa arkussa, koska muistot tuovat hänet elävänä mieleemme. Meillä jokaisella on omat muistomme, jotka nousevat erilaisista tilanteista, jotka liittyvät hänen elämäänsä. Oma näkökulmansa kullakin.

Mietin siinä, minkälaisesta näkökulmasta katselen Sannin elämää, ja minkälaisia muistoja se tuo mieleeni. Minun näkökulmani on työtoverin ja ystävän piirtämät elävien muistojen jäljet. Ensinnäkin, rakkaus Jeesukseen oli helppo kokea hänen vierellään. Sanni oli vahva rukoilija, joka usein rohkaisi ja oli usein profetallisen sanoman välittäjänä. Hän oli lämmin ja aidosti lähelle tuleva ihminen, jolla oli myötäelämisen herkkä armoitus. Hän oli vahva julistaja, joka rukouksella ja Sanan tutkimisella taisteli sanomansa auki.

Kappelin hiljaisuudessa mieleni avautui sille kuuntelulle, jossa katselin Sannia kun hän julisti. Saatoin kuulla Sannin äänen ja samalla katsella, kun Pyhä Henki laskeutui Sannin saarnatessa. Sannin koko arvokas olemus reagoi siihen ja tuli elämää täyteen, kädet tulivat sanojen jatkeeksi. Kädet, jotka kuin voimaa ottaen sisältä käsin ojentuivat kuulijaa kohden, kutsuvaan asentoon, kuin vetääkseen kuulijat Jumalan syliin. Hänen ääneensä tuli kuin uusi viritys ja sana alkoi elää. Kuulijana sai kokea elävien sanojen laskeutuvan sydämelle asti. Kuulija ei jäänyt kylmäksi, vaan sanoma halusi nostaa Jumalan armolliseen ja rakkaudelliseen syliin.

Sanni, oli Jumalan nainen ja profeetta. Sanni uskalsi laittaa itsensä ja koko olemuksensa likoon saarnatessaan ja rukoillessaan. Kuinka kaipaankaan tänään tuota pienikokoista naista, joka tuntui kasvavan kuin lisää mittaa saarnatessaan. Ei hän kaihtanut totuutta julistaa ja kyllä se välillä tunnossa kirvelikin.

Ehkä papin puhe soljui hiljaa korvieni ohi, sillä minulla oli oma muistojeni galleria auki ja siinä kaikki oli niin elävää ja todellista. Niin tällaisena sinua katselin Sanni, minun näkökulmastani.

Siinä kappelissa mietin elävän uskon kantavaa voimaa, joka vie Jumalan lapsen yli synkän kuoleman virran. Kappelin ilmapiirissä soi kauniisti Jumalan lasten toivon laulu “Olen kuullut on kaupunki tuolla, yllä maan päällä pilvien usvain, luona välkkyvän taivasten rantain, siellä kerran ah olla mä saan.

Sisimmässäni soi laulu, kun astuin kappelista ulos, viimaiseen kylmään helmikuiseen päivään. “Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä, kaukaa jo siintävät rannat, autuaan ihanan maan.

Kotona sisimpäni ajatukset kulkivat edelleen muistoissa, jotka kappelissa alkoivat aueta. Ei viimeisten vuosien vaikea muistisairaus, eikä kuolema, ole voinut tehdä tyhjäksi sitä elämää, minkä Sanni sai palvelustyönsä kautta suorittaa ajallaan. Kuinka lukemattomat ystävät saivat kosketuksen hänen kauttaan Jumalan armosta ja kuinka monelle hän avasikaan oven sielun hätäiseen maastoon ja veti heidät sisälle Jumalan valtakuntaan.

Elämän ilta ei ollut Sannille helppo, ja oikeastaan kaikki inhimillisesti ihmiselle arvokas riisuttiin häneltä pois. Muistoissani kirkkaasti kimmeltävät ne monet syvälliset keskustelut Sanasta, Israelista sekä vahva taivasodotus, joka usein toistui hänen puheissansa. Sanni oli yksi niistä monista julistajista, jota voi katsoa ylöspäin. Elämän aitous ihmisenä ja loistava tilanteiden tasapainottaja, joka osasi myös kauniilla huumorilla laukaista monia niin helposti ihmisten välille tulevia jännitteitä. Monet kerrat koin, miten Sana oli se ohje, jonka kautta Sanni oikaisi, jos elämässä oli asioita, jotka olivat kielteisiä Jumalan Sanaan nähden.

Yksi syvällisimmistä Sannin henkilökohtaisista neuvoista oli, kun hän kerran opetti minulle: “Muista aina kokouksen jälkeen pitää luovutus- ja rippihetki Jumalalle. Sano sydämestäsi: ‘Herra, jos tänään olet vaikuttanut saarnani kautta niin, että joku on saanut siunauksen, annan siitä kunnian ja kiitoksen sinulle Herra, etten ylpistyisi. Jos taas olen puhunut jotain sellaista, mistä olet joutunut Jumalani murehtimaan, niin anna anteeksi ja puhdista minut totuutesi sanalla. Sillä ei minusta ole häpeän kantajaksi, etten jäisi kiusaajan pauloihin.’ Katsos ei meistä ole kunnian eikä myöskään tappion kantajiksi.” Lähtiessäni kokoustilanteista, milloin pikälle yksinäiselle kotimatkalle, usein yön selkään ajellen, tai  astuessani majoituspaikkani ovista sisälle yön lepoa varten, on turvallista silloin pitää tuo Jumalallinen rippihetkeni.

Yksi merkittävä kokemus oli Sannin viimeisiltä vuosilta. Silloin jo sanat ja ehjät lauseet olivat pyyhkiytymässä muististasi pois. Tuona kesänä kävimme uimassa ja saunomassa erään järjestön omistamassa kesäpaikassa. Olin jo siellä paikalla ystäväni kanssa, ja siellä oli myös muita vanhempia ihmisiä koolla. Keskustelu kävi vilkkaana, ja erikoisesti kaksi henkilöä keskusteli, ja tuntui, että puhetta korostettiin voimakkaasti kirosanoilla. Eila Tiihonen, Sannin pitkäaikainen työtoveri, toi myös Sannin saunomaan ja uimaan. Vieläkin piirtyy selkeä kuva Sannista, kun hän astelee siihen laiturille, äänekkään puheen keskelle. Hän kävelee suoraan tuon miehen luo, joka oli juuri kovasti siinä kiroillut. Ojentaa jo niin hauraaksi käyneen kätensä miestä kohden tervehtiäkseen. En tiedä paljonko Sanni ymmärsi tuosta tilanteesta, mutta siinä hän seisoo käsi ojennettuna miestä kohden, mies ojentaa kätensä siinä istuessaan, ja silloin Sanni sanoo kovalla äänellä: “Minä toivotan teille Jumalan rauhaa.” En tiedä milloin olisin kokenut sellaista pyhää auktoriteettia, mikä tuossa rauhan toivotuksessa oli. Mies kavahtaa seisomaan Sannin edessä, kaikki keskustelu vaikenee laiturilla. Mies menee täysin sanattomaksi,
kokoaa itsensä ja sanoo ääni värähdellen: “Sitä samaa tahdon toivottaa teille.

Sinä päivänä rannassa kirouksen voima oli sidottu. Uskon, että jotakin näkymättömäm maailman todellisuudesta laskettiin siihen hetkeen. Yksi Jumalan ihminen oli käyttänyt Jumalallista arvovaltaa, joka totisesti toimi.

Illalla vielä mietin miten ihmeelliseltä tuntuu, että vaikka kappelissa on surun ja kuoleman tuntu läsnä, kuitenkin siellä vahvimpana soi Jeesuksen majesteettiset sanat: “Kuolema on nielty ja voitto saatu.” Arkku on siinä edessä, rakkaan ystävän ruumis sen sisällä, kuitenkin siitä tomumajasta on lähtenyt jo ikuisuussielu Jumalan luokse, oikeaan kotiin, Jeesuksen lunastustyön saattelemana. Siinä ihmisenä vain hiljaa tajuaa, joskin vajavaisesti, ylösnousemususkon valtavan armon ja voiman.

Ennen nukkumaanmenoa ajatus vielä lentää ja mietin, että jokohan Sanni ja Eila ovat nähneet toisensa, onkohan Jantusen Asta heidät jo löytänyt? Siellä kirkkauden rannoilla, ajattomassa ajassa, vai ylistelevätkö ja palvovat Jeesuksen suurta kirkkautta täydellisyydessä? Siellä kerran näemme rakkaamme, jotka edeltä ovat jo menneet. Jumala on kaiken lohdutuksen Jumala. Ei ihme, että Psalmistan laulaja laulaa: “illalla on itku vieraana mutta aamulla ilo.

Helena Penttilä

Miksi juuri Jeesus?

Olet kuullut varmasti sanottavan: “Minulle riittää Jeesus” tai “Mihin sitä Jeesusta tarvitaan?

Raamattu sanoo (1 Joh. 5:11-12): “Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille Iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” Jumala itse on Sanassaan määrännyt näin.

Kun ihminen lankesi paratiisissa syntiin, hän kadotti elävän yhteyden Jumalaan. Ihminen itse valitsi niin. Ihminen piiloutui Jumalalta ja Hänen piti etsiä yhteyttä Ihmiseen. (1 Moos. 3:8-9) “Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan. Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: ‘Missä sinä olet?’

Valitessaan tottelemattomuuden, ihminen lankesi syntiin. Ihminen halusi olla myös Jumalan kaltainen, sillä käärme oli sanonut, että he tulevat tietämään totuuden, hyvän ja pahan. Heille ei riittänyt vain ihmisen osa.

Jumala rakasti luomaansa ihmistä niin, että oli valmistanut jo pelastuksen, joka tapahtuisi Hänen tavallaan ja aikataulussaan.

Jumala valitsi Israelin ja juutalaisen kansan suvuksi, jonka kautta pelastussuunnitelma toteutuisi. Tämän kansan, erilaisen maailman muista kansoista, tehtävänä oli elämällään ja valinnoillaan kertoa ja todistaa elävästä Jumalasta, mutta he epäonnistuivat surkeasti.

Raamattu sanoo (1 Kor. 1:21-23): “Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa. Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat. Juutalaiset vaativat ihmetekoja, ja kreikkalaiset etsivät viisautta. Me sen sijaan julistamme ristiinnaulittua Kristusta. Juutalaiset torjuivat sen herjauksena, ja muiden mielestä se on hulluutta.

Tämä pitää paikkansa tänäänkin. Eurooppalaiset (kreikkalaiset) tukeutuvat viisauteen. Tiede ja tieteelliset tutkimukset ovat vain totta. Kaikki pitää pystyä selittämään järjellä ja järkeistää. Itämailla on taas oma kulttuurinsa. Mutta yhteyttä elävään Jumalaan ei löydy ihmisviisauden kautta. Niin kuin jae 23 sanoi, juutalaiset torjuvat sen herjauksena, Jumalan pilkkana ja muut kansat hulluutena.

Jumala Kaikkivaltias on kuitenkin määrännyt oman aivoituksensa mukaan, miten Hänet voidaan löytää ja se on Jeesuksen sovitustyön kautta.

Luuk. 10:22 sanoo: “Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Ei kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Jumala on antanut hallintavallan Jeesukselle. Vain Jumala todella tietää ja tuntee Jeesuksen, onhan hän oma poika, Jumalan poika, yksi Kolmiyhteisen Jumalan persoona. Poika, joka on ollut mukana jo luomisessa.

Eikä kukaan voi oppia tuntemaan Jumalaa ilman Poikaa, Jeesusta. Sillä itsessämme me olemme syntisiä syntymästä asti. Tämä syntisyys on lankeemuksen “perintö” koko ihmiskunnalle, sen yksilöille. Olemme siis luonnostamme Jumalan vihan alaisia. Jumala on pyhä, Hän vihaa syntiä, eikä voi kieltää omaa luontoaan.

Tästä syystä tarvitsemme Jeesuksen pelastustyötä omaan elämäämme. Jeesus syntyi ja eli synnittömänä ja kuoli viattomana ristillä meidän puolestamme lunastaakseen meille sovituksen ja elävän yhteyden Jumalaan.

Tiit. 2:14 sanoo: “Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää.

Nämä ajatukset saattavat kuulostaa hullutukselle, niin kuin Raamattu totesi. Jumala itse on kuitenkin antanut meille nämä askelmerkit Sanassaan. Ja minä totisesti toivon, että sinä, joka luet tätä, olet antanut elämäsi Jeesuksen ohjaukseen.

Jos et ole, voit tehdä sen tässä ja nyt. Rukoile:

Jeesus, nyt minä ymmärrän, että olen syntinen ihminen ja tarvitsen Sinun pelastustyötäsi saadakseni yhteyden elävään Jumalaan, jota olen etsinyt ja löytääkseni pelastuksen sielulleni. Jeesus, tule minun sydämeni ja tahtoni Herraksi. Pese minut ja syntini puhtaaksi sovintoverelläsi ja anna anteeksi, että olen kulkenut oman tahtoni tietä. Ota minut omaksi lapseksesi ja ohjaa loppuelämääni aina Taivaan kotiin asti. Aamen.

Jos rukoilit tämän tosissasi, sydämesi pohjasta, vakuutan, että Herra kuuli pyyntösi, pelasti ja otti sinut lapsekseen. Tulet näkemään tulevina päivinä, kuinka elämäsi tulee muuttumaan askel askeleelta. Nyt olet Jumalan lapsi. Tervetuloa Taivaan kansalaiseksi.

Sinua lukijani siunaten.

Pääsiäisen aikaan 2020
Tarja Huuskonen

Raamattu-ja rukouspäivät Kiponniemessä 6.-8.3.2020

“Jumalan hoidossa”

Ensimmäistä kertaa ajoimme Kiponniemeen perjantaina 6.3.2020. Paikka oli kaunis ja järvi näkyi kummallakin puolella. Sisätilat olivat avarat ja valoisat.

Raamattu- ja rukouspäivien ohjelma oli tiivis ja antoisa. Päivät alkoivat tulokahvilla, ja sen jälkeen tervetuliaishetkellä. Kiponniemen uusi toiminnanjohtaja Juhani Ilkka kävi esittelemässä itsensä ja sanoi meidän olevan ensimmäinen ryhmä, ja sen kunniaksi hän oli ostanut kukkaset joka pöydälle ruoka- ja juhlasaliin (johtuikohan kansainvälisestä naistenpäivästä, joka ajoittui kurssimme aikaan). Osanottajat esittelivät itsensä etunimeltä ja kertoivat paikkakunnan, josta olivat tulleet. Tilaisuus jatkui Helena Penttilän ja Sinikka Laineen johtamalla hetkellä “Sanan ja rukouksen äärellä”.

Pirkko Vesavaara oli kutsuttu puhujavieraaksi. Hänellä oli ensimmäinen tilaisuus perjantai-iltana, jossa hän puhui Johanneksen kirjeistä. Lauantai aamun aiheena hänellä oli kohtia Kolossalaiskirjeen toisesta ja kolmannesta luvusta. Erikoisesti jäi mieleeni puhe kasteesta: se ei ole upotuskaste tai aikuiskaste vaan kuuliaisuuden kaste. Lauantaipäivänä Pirkko puhui Hebrealaiskirjeen 9. luvusta, ja illalla kuulimme 1. Korinttolaiskirjeen 11. luvun ehtoollisesta ja 12. luvun armolahjoista sekä 13. luvun rakkauden ylistyksestä.

Sunnuntaiaamun tilaisuuden Pirkko aloitti lyhyellä opetuksella ja sen jälkeen Helena Penttilä piti meille väkevän ehtoollissaarnan. Vietimme Pyhän ehtoollisen Jumalan Hengen läsnäolossa.

Jokaisen tilaisuuden lopussa oli rukouspalvelua, josta tulikin kiitosta osallistujilta. Pirkko Vesavaara ja kaksi rukouspalvelijaa rukoilivat salin etuosassa seisten, ja Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäsenet rukoilivat penkeissä. Ollessani erään rukouspalvelijan rukoiltavana, sain kokea Jumalan Pyhän Hengen tuulen puhaltavan ympärilläni niin todellisesti. Saimme kuulla myös muista rukousvastauksista päivien aikana.

Musiikista vastasivat Sari Matikainen kitaran kanssa ja Päivi Vettenniemi säesti pianolla. Olipa reippaita ja kauniita hengellisiä lauluja. Riku Långström vaimonsa Teresan ja tyttärensä kanssa lauloivat meille myös niin koskettavia taivas lauluja. Yleisön joukossa oli kaksi kanttoria, Tapio Rekola ja Leo Niemelä, joilta saimme erityisesitykset, sekä sunnuntaiaamuna erityisesti tätä tilaisuutta varten perustettu mieskuoro lauloi naisille “Sinua siunata tahdon”. Meitä naisia pyydettiin sulkemaan silmät ja vastaanottamaan siunaus. Runonkin meille naisille lausui Aaro Veijonen.

Ruokaa oli riittävästi ja hyvin maistuvaista. Meitä hemmoteltiin myös herkullisilla kahvileivillä ja jälkiruuilla. Naistenpäivän kunniaksi Kiponniemen ihana henkilökunta oli laittanut tarjolle tummanpunaiseen tinapaperiin käärittyjä suklaasydämiä. Tienaukaisijoiden pöydällä oli myös koko ajan tarjolla suklaata.

Mielenkiintoisen tunnin tarjosi myös korona-viruksen tähden Suomeen kotiin lomalle lähetetty lähetystyöntekijä, sieltä jostain kaukaa. Turvallisuussyistä hän ei voinut kertoa edes lähetyskohdettaan. Oli koskettavaa saada osallistua kirjeiden kirjoittamiseen ja esirukoukseen lähetyskohteessa olevien henkilöiden puolesta. Kuten myös osallistumalla kynien ja lamppujen ostamiseen ja näin tukien 5 Perulaisen intiaanilapsen koulunkäynnin avustamiseen.

Kiitämme Taivaan Isää läsnäolostaan, lämpimästä ilmapiiristä ja yhteydestä.

Oili, ensikertalainen

Raamattu-ja rukouspäivät Kiponniemessä 25.-27.10.2019

“Pyhä Henki ja minä”

Viime keväänä olin ensi kertaa vastaavilla päivillä Kiponniemessä ystävättäreni, Anna-Liisa Ylisen kanssa. Niiden päivien annista kiitollisina halusimme jälleen tulla mukaan virkistymään ja vahvistumaan. Tämän syksyn teemana oli “Pyhä Henki ja minä”.

Erilaisten yhteensattumien vuoksi osanottajamäärä jäi kevätpäiviä pienemmäksi, mutta kuitenkin meitä oli kaikkiaan yli 30. Osa oli päiväkävijöitä ja osa koko ajan mukana olleita. Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäseniä oli mukana erilaisissa tehtävissä. Helena Penttilä ja Sinikka Laine kantoivat päävastuuta päivistä.

Helena Lintinen-Karvala

Pääosan opetuksesta hoiti Helena Lintinen-Karvala. Minulle hän oli uusi tuttavuus. Heti ensimmäisestä opetustuokiosta lähtien huomasin, että Helenalla oli mielenkiintoinen tapa lähestyä teemaamme hyvin monipuolisesti. Helena painotti erityisesti sitä, että meidät on luotu erilaisiksi. Siksi koemme Jumalan ja Pyhän Hengen läheisyydenkin eri tavoin ja erilaisissa tilanteissa. Raamattu kuvaa meille hyvin värikkäästi Jumalan ja ihmisen vuorovaikutusta ja yhteyttä erilaisten henkilöiden välityksellä. Meidän Jumalamme on valtava!!

Jumala on luonut erilaisia väyliä, joiden kautta voimme kokea läheisyyttä Hänen kanssaan. Jumalan kohtaamisen väylät avasivat uusia näköaloja, miten Jumala puhuu erilaisille ihmisille. Hän voi puhua meille luonnossa, aistiemme kautta, historian, hiljaisuuden, palvelemisen, tutkimisen ja oppimisen kautta. Saimme muistutusta, miten Pyhä Henki ei ole vain kokemus, vaan elämämme voima arjen keskellä. Saamme elää yhdessä Pyhän Hengen kanssa Jumalan yhteydessä. Näin eläen Hengen hedelmä pääsee meissä kasvamaan ja muutumme Hänen kuvansa kaltaisiksi.

Jumalan tavoite on, että meihin tulee Jeesuksen ominaisuuksia. Olemme Jumalan valon kantajia maailmassa, arjessa. On hyvä kysyä itseltään, mitä minusta tulee esiin elämän keskellä. Corrie ten Boomin esimerkkiä lainaten, Helena muistutti meitä, että olemme kuin hansikas, jonka omistaja panee käteensä. Siinä hansikas pystyy tekemään monenlaisia asioita.

Päivillä vieraili myös lähetysjohtaja Nanna Rautiainen. Hän kertoi mielenkiintoisesti omasta elämästään ja Jumalan johdatuksesta kohti nykyistä tehtäväänsä.

Tarja Huuskonen huolehti kauniisti yhteislaulujen johtamisesta ja säestyksestä. Lauantai-iltana saimme osallistua pienimuotoiseen konserttiin. Siinä pianisti Leena Suhonen ja viulisti Arto Koistinen soittivat koskettavasti. Vielä sunnuntaina saimme nauttia heidän musisoinnistaan.

Helena Penttilä rohkaisi meitä päivien viimeisessä tilaisuudessa, ehtoollisjuhlassa. Hän muistutti, että Jumala ei ole sidottu meidän rikkinäisyyteemme eikä keskeneräisyyteemme. Jeesuksen haudalla ollut Maria sai kohdata Hänet elävänä. Elämän toivottomuuteen tuli toivo. Helenan puheesta Anna-Liisalle ja minulle jäi aivankuin motoksi: Tilanne on Jumalan
hallinnassa! Jumala on uskollinen eikä koskaan ole pois viereltäni.

Olemme kiitollisia Jumalalle rauhallisesta ja levollisesta ilmapiiristä, joka vallitsi koko viikonvaihteen ajan. Saimme palata Kiponniemestä siunattuina ja ravittuina.

Irma Mantsinen
Laukaa

“Muista minua kun tulet valtakuntaasi”

“JO TÄNÄÄN OLET MINUN KANSSANI PARATIISISSA”

(Luuk. 23:32-43) ”Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi. “Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”

Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa. Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanovat: “Muita hän kyllä on auttanut, auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: “Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.”

Jeesuksen pään yläpuolella oli kirjoitus: “Tämä on juutalaisten kuningas.”

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: “Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Mutta toinen moitti häntä: “Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa tangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: “Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: “Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Jo Jesaja Vanhassa testamentissa puhui kärsivästä Messiaasta, joka tulee kuolemaan ihmisen puolesta ja Hänet tullaan rinnastamaan viattomana rikolliseksi. Juutalaiset eivät vain ymmärtäneet ja tunnistaneet Jeesusta. Jes. 53:12 sanoo mm. näin: “Koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monen synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.” Tämä ennustus toteutui kirjaimellisesti Jeesuksen ristiinnaulitsemisessa.

Ristillä Jeesus roikkuu siellä rikollisten kanssa! Siinä Hänen vierellään, viattoman vierellä, roikkuvat todelliset pahantekijät, murhaajat. Jeesus itse alistui tähän omasta tahdostaan. Hän ei halunnut pelastaa henkeään tulemalla ristiltä alas, vaikka ihmiset kyllä yrittivät houkutella Jeesusta vihollisen suulla: “Todista Messiaanisuutesi. Tule alas ristiltä, pelasta itsesi.” Niinhän vihollinen puhuu meillekin: “Ei sinusta ole… todista se.”

Miksi Jeesus ei halunnut tulla alas? Hän rakasti ihmistä. Rakkaudesta ihmiseen Hän pysyi ristillä. Hän halusi avata uudelleen elävän suhteen Jumalan ja meidän välille. Hän halusi pelastaa ihmisen kadotukselta. Ajattele, Jeesus pyysi Jumalalta vielä ihmisten, meidän tekojamme anteeksi. “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät.”

Anteeksipyyntö olisi ollut ihmisen, meidän tehtävä. Mehän olimme langenneet syntiin ja rikkoneet yhteyden Jumalaan. Ihmiselle ei riittänyt pelkästään väkivalta Jeesusta kohtaan, vaan kuolemaansa asti Hän oli myös häväisty ja ivattu niin sanoin, teoin kuin kirjoituksin.

Sanoin: Kansa, sotilaat, jopa toinen ryöväri ristillä pilkkasivat ja vaativat Jeesusta “todistamaan” Messiaanisuutensa.

Teoin: Ristiinnaulitseminen oli Roomassa häpeällisin rangaistus, mitä ajatella saattoi. Niin häpeällinen, ettei koko sanaa “risti” mielellään edes lausuttu. Jeesus oli hakattu ja hän roikkui ristillä alasti. Voiko häpeällisempää olla?

Kirjoituksin: Hänen yläpuolelleen oli kirjoitettu Inri (Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas). Se oli totta, mutta kirjoituksen tarkoitus oli pilkata. Sillä eiväthän roomalaiset uskoneet Jeesuksen messiaanisuuteen.

Mutta Jeesus oli uskollinen ja teki sen, mitä varten Hän oli tullut maailmaan. Kuollessaan Jeesus sanoi: “Se ON täytetty.” Jeesus antoi henkensä, jotta meillä olisi elämä, ikuinen elämä taivaassa.

Tiedätkö, mieleeni piirtyi tästä kuva.

Risti pystyssä: Jeesus sovitti ristillä ihmisen synnit. Hän teki ihmiselle tien auki ylöspäin. Avasi meille oven Jumalaan päin. Nyt hengellisesti kuolleella ihmisellä on mahdollisuus yhteyteen Isän, Jumalan kanssa.
Risti lappeellaan: Risti teki pelastavan sillan yli kadotuksen. Jeesus omalla kuolemallaan pelasti meidät kadotuksesta. Hän teki aivan kuin sillan syvyyden eli kadotuksen yli.

Oletko ajatellut, että ristillä ollut ryöväri oli ensimmäinen pelastettu, joka sovitustyön ansiosta pääsi taivaaseen?

Vanhassa testamentissa on Elia, jonka Jumala nosti tulisissa vaunuissa taivaaseen näkemättä kuolemaa (2 Kun. 2:9,11). Myös Mooses meni taivaaseen kuolemansa jälkeen. Hänestä sanotaan, että hän kyllä kuoli, mutta Jumala itse hautasi hänet (5 Moos. 34:6). Mistä tiedän, että näin on? Nämä kaksi pyhää miestä tulivat  keskustelemaan Jeesuksen kanssa Hänen tulevasta kuolemastaan. Tästä tapahtumasta kertoo meille Luuk. 9:29-31.

Herääkö mieleesi nyt kysymys, eivätkö opetuslapset olleet ensimmäisiä pelastuneita?

Opetuslapset olivat ensimmäisiä Jeesuksen seuraajia. Mutta vasta Jeesuksen ristinkuolema avasi ihmiselle, niin ryövärille kuin opetuslapsillekin, oven taivaaseen, iankaikkiseen elämään eli tulivat sovitetuiksi Jeesuksen veren kautta. Opetuslapset olivat kyllä ensimmäisiä Jeesuksen seuraajia, mutta ryöväri, murhaaja oli ensimmäinen ihminen, joka pääsi taivaaseen pelastettuna. Eikö ole valtavaa armoa!

MITÄ TÄMÄ MEILLE TODISTAA?

Se todistaa sen, että KAIKILLA, jotka haluavat, ON mahdollisuus tulla sovitetuiksi, pelastetuiksi.. aivan kuin ryövärillä… ja samoin perustein! Pyytämällä Jeesusta tulemaan elämääsi. Hän tulee, jos pyydät Häntä. Hän on luvannut tulla! Joh. 6:37 sanoo: “Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa tulevat minun luokseni ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.”

Jos elämäsi ei sinua tyydytä, jos kaipaat tarkoitustasi elämään. Jos pelkäät kuolemaa, mietit mihin olet menossa. Jos sydämesi syyttää sinua, kaipaat rauhaa elämääsi, rohkaisen sinua pyytämään Jeesusta tulemaan elämääsi. Uskon ja tiedän kokemuksesta, että tulet yllättymään.

“Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.”

Tarja Huuskonen

“Yöllinen Lampunjalka”

Moni Teistä on varmasti kuullutkin, että Tienaukaisijoitten päivillä myydyistä Kynä- ja Lamppurahojen tuotoilla on saatu kustannettua viiden Perulaislapsen koulunkäynti. Ja suuri Kiitos kuuluu Teille kaikille tähän kannatukseen osallistuneille!

Ajattelin tässä jakaa Sinulle uuden lamppumallimme “koekäytön tulokset” 🙂

Tapahtui nimittäin niin, että viime reissullamme Viitasaarelle, Helena automatkalla antoi minulle uudenlaisen “myyntilamppumallin”. Ihastuin siihen välittömästi niin kovin, että Helena antoi sen minulle. Sinikka sanoi, että “Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ;)”

Se oli nimittäin siitä erikoinen pikku lamppu, että se tarttui magneetin avulla mihin tahansa rautaan tai teräkseen kiinni ja sen lamppuosan varsi kääntyi ja vääntyi, mihin tahansa asentoon. Erittäin kätevä siis, ajattelin. Ja autossa sillä pikku lampulla leikin aikani ja laitoin sen milloin minnekin ja milloin mihinkin asentoon…

Ja mitä tapahtuikaan! Kotimatkani Viitasaarelta Savonlinnaan kesti reilut neljä tuntia. Mikkelissä Helena ja Sinikka jäivät kotiinsa ja mie jatkoin matkaa Savonlinnaan. Pilkkopimeässä klo 22.30, kun olin ajamassa kotiin, auton paisuntasäiliöstä loppui jäähdytysneste. Jaahas! Mutta miten ihmeessä toimia ilman hyvää valoa? Oli yö ja pilkkopimeää… Salamana mieleeni tuli tuo päivällä saamani ihana pikku lamppu! Kaivoin sen laukustani ja syöksyin pimeyteen. Ei kun konepelti auki, lampun opastuksella; lamppu jonnekin runkoon kiinni ja tähtäys oikeaan suuntaan, säiliön korkki auki ja nesteet säiliöön ja korkki kiinni! Mainittakoon vielä, että isännän ystävällinen puhelinopastus auttoi “teknisessä mielessä” asiaa suuresti 🙂

Summa summarum: Kännykän valolla olisi ollut mahdoton tehtävä näyttää valoa ja kaataa kanisterista samalla nestettä säiliöön. Mutta tällä magneettisella ja varrestaan kääntyvällä, minikokoisella, pikku lampulla se onnistui mainiosti! Jos joku olisi tuossa yön hetkessä ollut kuulolla, olisi huomannut, että Pikkuevankelista huutaa Hallelujaa, keskellä yön pimeyttä, konepellin alla!

Taas yksi osoitus Jumalan maailmassa siitä, että pieni voi olla suurta! Pienellä on suuri merkitys! Älkäämme mekään erehtykö luulemaan, että Herramme käyttää vain suurta ja näkyvää…

Eli näitä pikku Lamppuja on sitten myynnissä seuraavilla Tienaukaisijoitten päivillä 🙂

Sinua siunaten Sari M.