Author Archives: eija

Älä pelkää

Raamattu kehottaa monessa kohtaa: ”Älä pelkää”. Monesti me kuitenkin jokainen pelkäämme, ja meidän on vaikea uskoa, että Jumala todella pitää huolen meistä silloinkin, kun elämä näyttää pelottavimmat kasvonsa.

Meillä on erilaisia pelkoja: sairauden pelkoa, onnettomuuksien pelkoa, kuoleman pelkoa ja monesti myös elämän pelkoa. On myös tervettä pelkoa, joka suojelee meitä, esim. liikenteessä. Pelko voi myös lamauttaa meitä ja tehdä meidät toimintakyvyttömäksi.

Pelko ilmenee eriasteisina tunnekokemuksina, lievemmästä pelon tunteesta aina kauhuun ja fobiaan asti. Pelko voi myös tarttua toisesta ihmisestä niin kuin tarttuva tauti, ja se myös lisääntyy meidän mielessämme sitä enemmän, mitä enemmän sitä ajattelemme. Varhaiset pelon aiheuttajat meidän elämässämme tallentuvat aivojemme tunnemuistiin, mantelitumakkeeseen. Esim. varhaislapsuudessa koettu väkivalta, hyväksikäyttö, hylkääminen tai muunlainen kaltoinkohtelu voi vielä aikuisiässäkin aiheuttaa erilaisia selittämättömiä pelkotiloja, joiden alkujuurta emme pysty tiedostamaan.

Hylätyksi tulemisen pelko on yleinen pelko ja tekee elämästä monta kertaa hankalaa. Saatamme esim. ihmissuhteissamme pelätä hylkäämistä niin paljon, että hylkäämme itse ensin, ettemme joutuisi kokemaan hylkäämisen kipua. Hylkäämisen pelon keskellä saatamme käpertyä oman pelkomme keskelle ja ”piiloutua” lähimmiltämmekin ja sitten kokea itsemme hylätyiksi. Joudumme kierteeseen, jossa pelkomme tuleekin todeksi.

Sananlaskujen kirjassa luvussa 29 jakeessa 25 sanotaan: ”Ihmispelko asettaa ansan, mutta Herraan luottava on turvassa.” Ansa sitoo ja vangitsee ja tekee meidät toimintakyvyttömäksi. Matteuksen evankeliumin 25 luvussa kerrotaan vertaus palvelijoista, joille oli uskottu talentteja hoidettavaksi ja yhden talentin saanut peloissaan kätki sen maahan eikä uskaltanut käyttää sitä lahjaa. Jokaiselle meille on Jumala antanut vähintään sen yhden talentin, lahjan, ja Hän odottaa, että me ottaisimme sen käyttöön. Jumala on uutta luova Jumala ja Hän siunaa elämässämme sen askeleen, jonka uskallamme Hänen tahtonsa mukaan ottaa.

Uskalla kuunnella, mitä pelkosi sinulle viestittää, käsitellä se ja ottaa vastaan kaikkiin kipuihisi ja haavoihisi Jumalan lupaama parantuminen. ”Mutta sinun haavasi minä kasvatan umpeen, minä parannan sinun vammasi, sanoo Herra, koska sinua, Siion, kutsutaan hylätyksi, sellaiseksi, jota kukaan ei kaipaa.” (Jeremia 30:17) Paras turva elämämme joka tilanteessa on Jeesuksen lupaus, että Hän on meidän kanssamme joka päivä.

Hilkka Taipale

Raamattu- ja Rukouspäivät 26.-28.10.2018

Vain yksi on tarpeen

Voi miten virvoittavat ja ravitsevat olivatkaan Tienaukaisijoiden raamattu- ja rukouspäivät Kiponniemessä lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Pyhä Henki oli tehnyt työtä jo ennakkoon ja 40-henkinen osallistujakaarti sai kokea taivaallista yhteyttä. Runsas ruokapöytä oli katettu sekä fyysisessä että Sanan ruokapöydässä. Sinikka Laine kertoi lämpimissä alkusanoissaan, että päiviä oli valmistettu rukouksin. Alkusanat eivät olleet vain sanan helinää vaan saimme todellakin kokea esirukouksen voiman! Viikonlopun aikana elpyivät niin sielu, henki kuin ruumiskin.

Evankelista Maija Haikonen jakoi Jumalan Sanasta ihmeellisiä aarteita. Päivien ensimmäinen raamattutunti pohti Martta ja Maria –dilemmaa. (Luuk.10:38-42)

Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk. 10:41-42)

Mikä on tarpeen? Oliko vain Maria valinnut hyvän osan? Oliko Martta valinnut “huonon” osan? Asiaa lähestyttiin tuhlaajapoika-vertauksella. Innokas vanhempi veli oli uskollinen ja toimelias tilanhoitaja. Hän sai olla Isän tykönä ja istuutua päivittäin valmiiseen ruokapöytään. Nuorempi veli, kaiken tämän jättäneenä ja tuhlanneena, kutsuttiin juhlapöytään ilman omaa ansiota. Epäoikeudenmukaisuuden tunne valtasi vanhemman veljen. (Luuk.15:11-32)

Mutta mitä kertoo Sana? Sehän oli Martta, joka kutsui Jeesuksen kylään. Sehän oli Martta, joka halusi osoittaa vieraanvaraisuutta ja palvella Jeesusta. Sehän oli Martta, joka mahdollisti Marialle hyvän osan. Näkökulma aukeaa vielä laajemmin kun luemme Sanasta Lasaruksen kuolemasta kertovan tekstin. (Joh.11:1-44)

Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, hän meni tätä vastaan, mutta Maria istui kotona.” (Joh.11:20)

Lasarus oli kuollut. Inhimilliset mahdollisuudet oli käytetty loppuun ja koti oli täyttynyt surevista ihmisistä. Surua ja pettymystä tunteva Martta oli kuitenkin taas se, joka lähti liikkeelle. Martta riensi Jeesusta vastaan, Martta raportoi Jeesukselle tilanteesta, ja se oli Martta, joka “..meni kutsumaan sisartaan Mariaa..“. Se oli siis Martta, joka mahdollisti taas Marialle hyvän osan.

Kumpi sisaruksista siis olikaan valinnut hyvän osan?

Arkinen vaellus saattaa joskus heikentää hengellistä näkökykyämme. Ihmiset horjuvat, tilanteet muuttuvat ja tunteet järkkyvät. Martan ja Marian roolit vaihtelevat jokaisen ihmisen elämässä. Kyse on kuitenkin vain omasta sydämen asenteesta. Millaisen osan itse valitsen?

Valitaan hyvä osa! Vaalitaan läheistä suhdetta Isään. Annetaan Jeesuksen sovitustyön tehdä syvempää työtä oman sydämemme kohdalla! Vain se on tarpeen!

Monet todistukset ja puheet virvoittivat viikonlopun aikana. Iloisin mielin muistelen myös virkistäviä jumppahetkiä sekä evankelista-muusikko Tarja Huuskosen mainioita säestyksiä sekä puhuttelevia lauluja. Helena Penttilän koskettava puhe yhteisessä ehtoollishetkessä viikonlopun päätteeksi kruunasi koko viikonlopun. Jeesuksen Kristuksen murrettu ruumis, Jeesuksen Kristuksen maahan vuotanut sovintoveri – Minun syntieni tähden.

Pauliina Kenni

Valtakunnalliset naistenpäivät 21.-23.9.2018

”Minä saan olla minä”

Saimme viettää syyskuussa, voisi sanoa jo perinteeksi muodostuneita, Tienaukaisijat ry:n valtakunnallisia naistenpäiviä Kiponniemessä. Naisia kokoontui noin 70, joista kymmenen oli päivillä ensimmäistä kertaa. Ensikertalaiset olivat nuoria, mikä ilahdutti erityisesti.

Salme BlomsterTerapeutti Salme Blomster oli tuttuun tapaan päivien pääpuhuja. Hänellä riittää tärkeää ja eheyttävää asiaa hyvin monilta elämän alueilta. Tänä vuonna päivien teemana oli ”Minä saan olla minä”. Saimme kuulla, kuinka tärkeää on sisäisen lapsen löytäminen ja sen tarpeiden täyttäminen. Jotta meistä voisi tulla tasapainoisia aikuisia, myös sisällämme olevan lapsen tarpeet tulee olla täytetty.

Lapsuudessa voimme jäädä paitsi hyväksyntää, rakkautta ja huomiota, mikä jättää lapseen syvän vajeen. Tämä vaikuttaa myös aikuisuudessa erilaisina käytöksen ylireagointeina. Kaikki ne tilanteet, joissa käyttäydymme muutoin kuin aikuinen, käyttäytyjä on meissä asuva, huomiotta ja rakkautta vaille jäänyt pieni lapsi. Tätä vajetta on mahdollisuus hoitaa myös aikuisena rakastamalla, lohduttamalla, huomioimalla ja täyttämällä sisäisen lapsen tarpeita.

Jotta parantuminen voi alkaa, meidän on tultava Jeesuksen luo, ja yhdessä Herran kanssa ja Hänen vaikutuksestaan me voimme rakastaa itsemme eheiksi ja löytää sen identiteetin, minkä Jumala on meille alun alkaen tarkoittanut, Jeesuksen kaltaisuuden.

Meille opetettiin myös hengellisestä ja henkisestä väkivallasta. Saimme myös käytännön neuvoja väkivallan tunnistamiseen ja sisäisen lapsen hoitamiseen. Salmella on taito opettaa käyttäen konkreettisia esimerkkejä, jotta asia tulee ymmärrettävämmäksi, ja hän laittaa oman persoonansa likoon sataprosenttisesti. Saimme paljon uutta pohdittavaa ja varmasti monella alkoi uusi sisäinen kasvuprosessi.

Musiikkivastuussa toimivat tuttuun tapaan evankelistat Sari Matikainen ja Tarja Huuskonen. Myös Tienaukaisijat ry:n hallituksen jäsenet olivat palvelemassa hyvin erilaisissa tehtävissä. Totta kai päiviin mahtui toisemme kohtaamista, ajatusten jakamista, rukousta, hyvää ruokaa ja lauantaisauna.

Päivien päätöskokouksessa, jossa saimme viettää myös ehtoollista, puhui Helena Penttilä. Aiheena oli tuttu Martta ja Maria, mutta puheen näkökulma oli uudenlainen ja puhutteleva. Kuinka närkästynyt palvelija Martta sai kasvaa lähelle Jeesusta inhimillisen elämän suurien vastoinkäymisten kautta. Kuinka veljen sairastuminen ja kuolema veivät Martankin löytämään elämän keskipisteen Jeesuksessa ja etuoikeuden palvella häntä. Ehtoollisen aikana Pyhä Henki laskeutui hyvin murtavana keskuuteemme, eikä monenkaan silmät jääneet kuiviksi sen rakkauden ja pyhyyden alla.

Päivien jälkeen vain ihmettelimme Jumalan armoa ja hyvyyttä. Koimme, että päiviin oli tullut uudenlainen ”tuntu”, joka ei ollut järjestäjien aikaansaamaa, vaan itse Herra Jeesus oli konkreettisesti läsnä vaikuttaen monin eri tavoin sisarten keskuudessa. Saimme kokea päivien aikana todellisen siunauksen. Tästä todistaa myös se, että monet varasivat jo ensi vuodeksi majoituksen samoille päiville.

Emme voi muuta kuin kiittää Herra Jeesusta Hänen armostaan ja rakkaudestaan sekä siitä, että saamme olla mukana Hänen valtakuntansa työssä.

Iloiset terveiset naistenpäiviltä

Jo kotoa lähtiessäni koin innostunutta odotusta ja iloa. Ilmapiiri naistenpäivillä oli hyvin rakkaudellinen ja lämmin. Tunsin, että olin tervetullut joukkoon. Meitä naisia hemmoteltiin maittavilla aterioilla ja välipaloilla. Kiitos siitä kuuluu Kiponniemen mahtavalle keittiöhenkilökunnalle!

Päivien opetusaiheet olivat hyvin syvällisiä ja auttoivat ymmärtämään, millaista naisen elämä kaikkine tunteineen on. Salme Blomster opetti meitä, suurella sydämellä, kohtaamaan rohkeasti tunteitamme. Hän neuvoi, miten voimme vapautua erilaisista tunne-elämän siteistä ja kokea parantumista. Myös Porin naisten avoimuus kertoa omasta elämästään rohkaisi kovasti.

Minulle jäi erityisesti mieleen sunnuntain jumalanpalvelus. Helena Penttilän saarna kosketti ja meni todella syvälle. Jumalanpalveluksen jälkeen eräs nuori paimen tuli eteen kertomaan, että oli kokenut Jeesuksen parantaneen täällä jonkun läsnäolevista.

Kotimatkalla koin suuren yllätyksen; kaularankani hermosärky oli poissa. Ymmärsin, että Jeesus oli parantanut minut! Olin kärsinyt 16 vuotta hermosärkyä, koska kaularankani vitoshermo oli leikkauksessa vaurioitunut. Nyt särky oli poissa.

Parantumiseni jälkeen olen joka päivä kiittänyt Jeesusta sydämeni pohjasta terveydestäni. Jeesus on ihmeellinen! Hän on suuri parantajamme! Jo ennen naistenpäiviä Herra antoi minulle psalmin sanan kautta lupauksen parantumisesta:

Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavansa.
Ps. 147:3

Päivillä koin myös kokonaisvaltaisen vapautumisen taakoistani ja sisäisten haavojeni parantumisen. Kiitokseksi Isälle psalmi 100:

Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa.
Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla.
Tietäkää, että Herra on Jumala.
Hän on meidät tehnyt, ja hänen me olemme,
hänen kansansa ja hänen laitumensa lampaat.
Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten.
Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä.
Sillä Herra on hyvä, hänen armonsa pysyy iankaikkisesti
ja hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Siunaavin terveisin,
Riitta Kuutti

Naistenpäivät Kiponniemessä 22.-24.9.2017

Kauniissa syyssäässä yli sata naista kokoontui perjantai-iltapäivällä jo perinteeksi muodostuneille päiville Kiponniemeen.

Päivien otsikkona oli “Lupa onneen”. Aiheeseen johdatteli terapeutti ja kirjailija Salme Blomster, joka oli kolmatta kertaa mukana naistenpäivillä. Salme puhui mm. erilaisista persoonallisuustyypeistä sekä luonteen ja identiteetin eroavuuksista. Luonne eli temperamentti on pysyvä ominaisuus. Olemme joko sisäänpäinkääntyneitä tai ulospäinkääntyneitä tai siltä väliltä. Identiteetti taas on muuttuva ominaisuus, joka voi rikkoutua esim. pelon vaikutuksesta. Identiteetti voi kuitenkin parantua minä- ja Jumalakuvan korjaamisella. Salmen syvällinen ja Raamatun sanaan vahvasti tukeutuva opetus sai meidät kuulijat odottamaan innolla ensi syksyn naistenpäiviä, joihin Salme lupautui taas mukaan, jos Taivaan Isä antaa mahdollisuuden.

Lauantai-iltapäivän vieraiksemme saimme taas Porin Perhosleidit, jotka draaman, musiikin, opetuksen ja henkilökohtaisten todistusten kautta toivat esille tähän aikaan hyvin sopivia, ajankohtaisia asioita teemalla “Mielen taistelukenttä”.

Lauantain kohokohta oli tarkoin varjeltu salaisuus – mikä tosin ei täysin toteutunut:

Nimittäin Penttilän Helenan synttärionnittelut. Hän täytti aikaisemmin syyskuussa pyöreitä vuosia. Aamupäivän ohjelman lopuksi onnittelimme Helenaa kukilla ja lahjoilla. Koko juhlaväki sai osallistua onnitteluihin kirjoittamalla Helenalle oman viestinsä korttiin, jonka Annalan Salme oli tehnyt. Huuskosen Tarja oli sanoittanut onnittelulaulun Helenalle. Täytekakkukahvit juotiin ruokailun päätteeksi.

Päivien puhujavastuussa olivat myös Helena Penttilä ja Sinikka Laine. Musiikista huolehtivat Sari Matikainen ja Tarja Huuskonen.

Taivaan Isää meistä kaikista kiittäen ja hyvää syksyä toivottaen
Hilkka Taipale

 



Helenan 70 v. merkkipäivälaulu
(Sinua Siunata tahdon- sävelellä)

Sinua siunata tahdon, ystävä, työtoveri hyvä.
Kun vuosia täytät sinä, Sinua siunata tahdon.

Sinua siunata tahdon, Herraa nyt kiittää myös siitä,
et työhönsä kutsui kerran, palvelijaksi Herran.

Vuosia työtä tehnyt, on Helena Pellolla Herran.
On siunata saanut muita, ja välittää viestiä taivaan.

Tänään on päivä suuri, kun vuosia tuli juuri.
Kun yhdessä onnitella saamme, ja ilon kanssasi jaamme.

Sinua siunata tahdon, voimia Herra antaa,
muiden ihmisten taakkoja kantaa, näin Jumalan viljaa auttaa.

Vuosia tulkoon vielä, terveyttä antakoon Herra.
Hän siunatkoon sinua aina, ettei askel Herran tiellä paina.

 

Evankelista Eila Tiihosen muistolle

Syntyi 9.2.1929 Kangasniemellä ja siirtyi Taivaan Isän luo 14.9.2017 Mikkelissä

Harjun kappeliin oli kokoontunut lukuisa joukko Eilan sukulaisia ja ystäviä saattamaan Eilaa hänen viimeiselle matkalleen. Valoisa siunausjuhla oli kuin läpileikkaus Eilan elämästä, muistutus ja syvä haaste saattoväelle palvelijasta, evankelistasta, joka kantoi arvokkaasti kutsumuksensa loppuun asti. Sairaus mursi Eilan voimavarat nopeasti, mutta hänen lähtönsä oli kaunis ja rauhallinen.

Jumalan valtakunnan työ oli Eilan elämässä vahvana kutsumuksena. Sanan saarna tai laulu lähti aina syvästä rukouksesta käsin.

Vapaaseurakunnan pastori Hannu Hietaniemi siunasi Eilan tomumajan odottamaan ylösnousemuksen aamua. Otteita Hannu Hietaniemen puheesta:

“Eilan syntymäjuuret vievät meidät runsaat 88 vuotta ajassa taaksepäin, Kangasniemen Ohensalon kylään, Patisenlammen rannalla olevaan maalaistaloon. Siellä helmikuun pakkasilla 9. päivänä vuonna 1929, syntyi Sätkyn saunassa Albin ja Elina Tiihoselle kaksoset, joista toinen oli Eila. Perheeseen syntyi kaiken kaikkiaan 11 lasta, joista kaksi menehtyi varsin pieninä. Sodassa kaatui vielä kaksi poikaa ja sisaren mies. Lisäksi kolmas veli haavottui rintamalla. Suomen itsenäisyys vaati kovan hinnan ja helpolla niistä hetkistä ei selvitty. Ainoa lohtu tuli elävän Jumalan tyköä. Ps. 40:2-3

Elämä jatkui ja maalaistalossa oli paljon puuhaa. Niinpä oli luonnollista, että lapsetkin osallistuivat omalta osaltaan kodin askareisiin, niin pelloilla kuin apuna myös metsätöissä. Olipa Eila myöhempinä aikoina mukana myös tukinuitossa Kälkäjoella. Järvestä saatiin kalaa ja Eilasta tulikin isän apulainen verkkojen laskuun ja yleensä kalastamiseen. Metsästä saatiin marjoja ja sieniä ruokapöytään ja leivät leivottiin kotona. Pellavat kasvatettiin itse ja niistä työstettiin vaatteet. Eilakin oppi kehräämisen taidon ja kutoi kankaansa itse tehdyistä tarpeista.

Eilan kotona pidettiin hartauksia, seuroja ja pyhäkouluja sekä laulettiin hengellisiä lauluja, isähän toimi maallikkosaarnaajana. Sieltä lapsuudesta jäi kaipuu taivasasioihin Eilankin sydämeen.

Kangasniemellä Vapaakirkon Betania tuli myös nuorelle Eilalle tutuksi. Eila kirjoittikin kirjassaan: “Siellä oli kokouksia, jotka erityisesti vetivät minua puoleensa. Sana oli selkeää ja siunaavaa“. Myös Mikkelissä oli herätystä. Sieltä tuli puhujia vierailulle ja eräässä kokouksessa Eilakin täyttyi Pyhällä Hengellä voimallisesti. Eila kertoi: “En olisi halunnut sen tunteen koskaan loppuvan“.

Vapaakirkollisen puhujan, Valdemar Kastepohjan, kokouksissa vuonna 1953, Eila sai ensimmäisen kerran kutsun Herralta evankeliumin työhön. Hän ajatteli, ettei hänestä olisi tuon kutsun kantajaksi, mutta kutsu toistui uudelleen ja
uudelleen. Eräässä Kastepohjan kokouksessa puhe osui suoraan Eilan sydämelle ja hän luovuttautui Herran kokonaisvaltaiseen johdatukseen ja kävi uskovien kasteella. Hengelliseksi kodikseen hän tunsi Vapaakirkon. Mikkelin Vapaakirkkoon Eila liittyi ollessaan 26-vuotias nuori nainen.

Eila oli seurakuntaihminen. Siitä kertoo 63 vuoden kuuluminen Mikkelin vapaaseurakuntaan ja palvelu kotiseurakunnassa moninaisissa tehtävissä. Hänen työsarkansa koski myös laajalti koko Suomea, ulkomaita myöten. Eikä hänen paikkansa kotikirkon penkissä ollut monastikaan tyhjä noina 63 vuoden aikana. Paljon oli myös niitä ihmisiä, jotka kävivät Eilan ja Sanni Virneksen kotona purkamassa sisimpänsä reppua.

Ritva, Eilan sisarentytär, kirjoittaa kirjassa Eila-tädistä ja hänen elämänsä taipaleesta näin: “Elämäntehtävälle omistautuminen ei ole saanut ulkoiseksi turvakseen säännöllistä palkkaa, lomakorvauksia tai muita meille työelämästä
automaattisesti lankeavia etuja, vaan kaiken tarvitsemansa hän on kiitollisena kokenut saaneensa Ylhäältä ohjattuna.

Muistojuhlaa vietettiin Mikkelin Vapaaseurakunnan tiloissa. Juhla huokui sydänten kiitollisuutta ja sitä, kuinka monien elämään Eilan palvelustyö ja ystävyys ovat painaneet lähtemättömät jäljet.

Rakas Eila, kaipaamme sinua, esirukoilijaa, rohkaisijaa, kuuntelijaa ja ystävää. Sinun herkät laulusi ovat painuneet monien sydämiin. Elämäsi puhui uskollisuudesta ja siitä, että kaiken keskus ja perusta pitää olla Jumalan sana.
Vielä kuolemaasi edeltävänä päivänä sanoit painokkaasti: “Mutta Jeesusta on julistettava.” Sinulla oli tapana sanoa ystävillesi: “Etkö sinä nyt sitä tiedä tai muista?” Sinua oli siunattu äärettömän hyvällä muistilla, joilla sait ojennettua meitä nuorempia.

Voi, miten onkaan lyhyt päivien kaari, auringon noususta, auringon laskuun. Lyhyt se on” ( Anni Korpela )

Meillä on sinua ikävä.

Sinikka ja Helena

Perhosleidit

Olemme Porin evankelis-luterilaisessa seurakunnassa toimivia maallikkojäseniä. Seurakunnassa toimivassa Naistenkahvilassa olemme järjestämässä erilaisia tapahtumia ja Jumalan sanan julistamista. Esittävänä nelihenkisenä ryhmänä olemme myös “näytelleet” draaman keinoin Jumalan sanan todellisuutta arkipäivässä. Olemme kokeet saaneemme tämän tehtävän Jumalalta ja mielestämme se sopii hengelliseen kenttään erittäin hyvin. Syksyn 2017 naistenpäivillä tulemme esittämään ajankohtaisen aiheen “Mielen taistelukenttä”, joka varmaan koskettaa jokaista meistä. Odotamme aina innolla, mihin tilaisuuksiin Jumala meidät johdattaa Pyhän Henkensä kanssa.

Terv. Seija Leppänen, Kirsi Koivula, Pia Hautala ja Arja-Liisa Järvinen

 

Arja-Liisa Järvinen

Olen toiminut jo liki 40 vuotta maallikkotyöntekijänä Porin ev.lut. seurakunnassa. Rakkain työmuotoni on Naistenkahvila, joka ensi vuonna on toiminut jo 30 vuotta. Meitä toimikunnan naisia on 12 ja olen ainoana perustajajäsenä jäljellä toiminnassa. Tämä on mukava evankeliumin julistamisen muoto, ja myös Perhosleidit ovat syntyneet tästä työmuodosta. Sydäntäni lähellä ovat myös Israel-työ, rukouspalvelu ja sielunhoitotyö. Toiveeni on, että menemme Yhdessä eteenpäin, toisiamme auttaen, olemmehan saman Kristus-ruumiin jäseniä.

Olen edelleen työelämässä ja työvuosia onkin kertynyt jo 52 vuotta. Hiushoitolan yritykseni on toiminut 45 vuotta ja siellä olen voinut välittää myös hengellistä ilosanomaa. Kaikista sairauksistani huolimatta (11 jalkaleikkausta, 2 keuhkoveritulppaa, astma ym.) on Jumala auttanut, Jeesuksen veri parantanut ja Pyhä Henki antanut voimia selviytyä jokaisesta päivästä. Tämä vuosi mieheni kanssa on “Riemuvuosi”, 50-vuotishääpäivämme. Meillä on yksi tytär ja kaksi lastenlasta, sekä ihania rukousystäviä. Olemme saaneet kokea Taivaan Isän siunausta arkipäivissämme.

Siunaten, Arja-Liisa

 

Seija Leppänen

Olen Seija, rovastin vaimo, kolmen lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen Semmu.

Olen ollut perheeni kanssa lähetystyössä sekä Euroopassa että Etiopiassa.

Olen psykoterapeutti ja minulla on ollut jo 20 vuotta yksityisvastaanotto, sen lisäksi olen käynyt vuosia luennoimassa ja kouluttamassa eri seurakunnissa ja firmoissa. Työnohjaajana olen ollut avittamassa lukemattomissa työpaikka haasteissa.

Rakastan kertoa elämän tärkeimmästä asiasta, Jeesuksesta, ja olen aina ilolla mukana evankelioimistyössä sekä yksin että puolisoni kanssa! Olen kirjoittanut kolme kirjaa ja yksi on työn alla. Naistenkahvilan toiminnassa olen ollut mukana yli 20 vuotta ja se on minulle hyvin tärkeää ja koen sen antoisana monin tavoin.

Kymmenen vuotta sitten kävin kuoleman portilla, kun sydämeni pysähtyi, mutta ei ollut vielä minun aikani, vaan saan edelleen elää Herran armossa. Olin täysin terve viisikymppinen kun yhtenä yönä jalkani – polvesta nilkkaan – alkoi särkeä ja turvota. Lääkärien oli pakko leikata polven alta pieni haava ja lääkärit toivoivat, että turvotus helpottaisi, vaan ei helpottanut ja seuraavaksi leikattiin syvä haava polvesta nilkkaan ja poistettiin yksi kokonainen lihasaitio, mutta samalla leikkasivat vahingossa nilkan kaikki hermot poikki….. Siitä alkoi painajainen. Haava oli leveä, syvä ja pitkä, eikä alkanut parantua vaan mädantyi, lisäksi haavaan tuli mustaa koko ajan lisää. Kului yli kuukausi. Olin vuodepotilaana, haavassa käytettiin kaikkia mahdollisia lääkkeitä ja  erikoissiteitä ilman tulosta. Amputaatio olisi seuraava vaihtoehto. Sitten eräs lääkäri keksi toukat: Saksasta tilattiin kultaperhosen toukkia 300 kpl. Ne laitettiin syvälle haavaan ja välillä toukkia vaihdettiin uusiin, ja niin paraneminen alkoi.

Vuoden ajan haava oli auki ja kuljin päivittäin sairaalassa haavahoidossa. Nilkkani ei enää toiminut, kun hermot olivat poikki. Minulle oli määrätty Buranaa isoja määriä – sillä seurauksella, että munuaiseni pysähtyivät. Kuolema oli lähellä, jouduin dialyysihoitoon moneksi viikoksi. Dialyysikoneessa ollessani sydämeni kerran pysähtyi ja sain kokea taivaan portilla käynnin. Dialyysikatetria laitettaessa, minulta murtui olkapää, mitä taas  kukaan ei huomannut, kun piti hoitaa haavaa ja munuaisia. Olin hirvittävissä kivuissa yli kuukauden, koska olkapäänikin oli palasina. Tappelun jälkeen tarkistivat vihdoin olkapääni, joka oli mennyt kuolioon. He eivät osanneet enää hoitaa minua ja lähettivätkin sitten yliopistosairaalaan, jossa ortopedi oli kauhuissaan tilanteestani. He laittoivat sitten minulle ison keinonivelen.

Toipuminen vei kauan.

Katkeruus ja viha yhtä kauan.

Tänään kuitenkin olen keinonivelillä, isolla haavalla ja puuttuvilla hermoilla elävä onnellinen Jumalan nainen.

Jumala on hyvä. Siu, Seija

 

Piia Hautala

Minä olen Porin Naistenkahvilan pianisti. Olen saanut olla jo vuosia mukana tuossa ihanassa toiminnassa, joka toimii samalla myös omana hengellisenä kasvupohjanani. Ammatiltani olen pianonsoiton ja säestyksen lehtori, joten musiikki seuraa minua sekä arjessa että vapaa-aikana. Musiikki on ihmeellinen asia; se koskettaa jokaista aina jollakin tavalla ja herättää syvimpiäkin tunteita pintaan, oli sitten kyse surusta, ilosta tai ihan mistä muusta tunteesta tahansa.

Jo rippikouluikäisenä soitin ja lauloin hebrealaisia, hengellisiä lauluja yhdessä kampaajani, Arja-Liisa Järvisen kanssa. Nykyaikana taitaa olla aikamoinen ihme, että on saanut käydä samalla kampaajalla koko ikänsä, ihan vauva-ajasta lähtien, mutta vielä suurempi ihme on, että saa kampaamostaan myös hengellistä kasvatusta. Koen olevani tässä asiassa etuoikeutettu ja tämän “äitihahmoni” kanssa olemmekin sitten musisoineet paljon yhdessä ja keskustelleet ja rukoilleet. Olen saanut näiden vuosien aikana ihmetellä moneen kertaan, miten rukouksiin vastataan ja olen oppinut luottamaan kaikissa arkipäivänkin asioissa Jumalan johdatukseen. Tämän haluan opettaa myös omille lapsilleni.

Porin Naistenkahvilan pianistina toimiminen on valtavan antoisaa ja monimuotoista. Olen saanut musisoida yhdessä monien laulajien ja soittajien kanssa, säestää yhteislauluja, luoda erilaisia tunnelmia, ylistää, suunnitella draamaesitysten musiikkiosuuksia – uusimpana Perhosleidien Mielen taistelukenttä – ja paljon muutakin. Tämä on tiimityötä, jossa kaikilla on oma hengellinen tehtävänsä. Olenkin äärettömän kiitollinen, että voin olla osa tätä tiimiä ja tunnen, kuinka saan kasvaa ja kehittyä tehtävässäni koko ajan Jumalan tahdon mukaan.

Iloisin terveisin, Piia

 

Kirsi Koivula

Lapsena haaveileminen ei juuri kuulunut tapoihini. Elin päivästä toiseen ja asia olivat hyvin. Kuuluin seurakuntaan, uskoin Jeesukseen ja harrastin monenlaisia asioita. Varttuessani sotkin elämäni väärillä valinnoilla. Jäin yksin vastasyntyneen lapsen kanssa. Olin vielä äitiyslomalla, kun tapasin elämäni miehen, lesken, jolla oli kolme lasta. Olimme rohkeita ja rakastuneita ja menimme pian naimisiin. Saimme vielä yhden lapsen. Elämä oli haasteellista, mutta myöskin mielenkiintoista, sillä koko ajan sattui ja tapahtui. Tunsin ison perheen äitinä voimakasta alamittaisuutta. Ymmärtämättömyyttään jotkut lähi-ihmiset pahensivat tilannetta. Onneksi oli ihmisiä, jotka rukoilivat perheeni puolesta uskollisesti. Lapset ovat selvinneet hyvin, ja heillä on oma elämä. Tilanteiden muuttuessa, ja äidinkin kuoleman jälkeen, sairastuin masennukseen. Rukous on auttanut, Jumalan lupausten kätkeminen sydämeen, ja sanan ääneen puhuminen ja sen ääressä oleminen on antanut toivoa parempaan ja uskoa unelmien toteutumiseen.

Kirsi Koivula

Valtakunnalliset naistenpäivät ovat tulossa jälleen 22.-24.9.2017

Valtakunnalliset naistenpäivät ovat tulossa jälleen syyskuussa, 22.-24.9.2017 – tällä kertaa teemalla “Lupa onneen”.

Viimeiset vuodet ovat osoitteneet, kuinka tarpeellisia naistenpäivätapahtumat ovat. Osallistujamäärä on ollut suuri ja olemme saaneet osaanottajilta kiittävää palautetta. Syksyllä 2016 Kiponniemen toimintakeskus ei pystynyt enää majoittamaan kaikkia halukkaita tulijoita, mutta tänä vuonna on luvattu lisämajoitusta Kiponniemen lähistöltäkin. Syksyn 2017 päiville on jo tullut lmoittautumisia, joten kannattaa ilmoittautua ajoissa, jotta mahtuu mukaan.

Salme Blomster on jälleen tulossa opetusvastuuseen aiheenaan “Lupa Onneen”. Tulemme käsittelemään mm. mitä onni on, kuuluuko se kaikille tai mistä sen löytää?

Salmen lisäksi mukana ovat myös Porista Perhosleidit (Seija Leppänen, Kirsi Koivula, Piia Hautala ja Arja-Liisa Järvinen), joihin saimme tutustua jo Mertiörannassa pidetyillä naistenpäivillä vuonna 2014. Heidän tämänkertaisen opetuksensa nimi on “Mielen taistelukenttä”. Se onkin erittäin ajankohtainen aihe tämän ajan melskeen ja hälinän keskellä. Opetus esitetään musiikin ja draaman keinoin ja sen perustana on Roomalaiskirjeen 12:2: “Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan mukautukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä

Tervetuloa runsain joukoin mukaan, odotamme teitä.

Terveissii Turust ja Israelista

Meitä oli ryhmä viikon Israelin matkalla, matkanjohtajina toimivat Pirjo-Liisa ja Pekka Sartola. Ryhmämme ja matkamme olivat todella hyvät ja monenmoisia tuttavuuksia siellä syntyikin. Yksi tärkeä kohtaaminen oli Pirjo-Liisa Sartolan kanssa, jonka innoittamana tämä kirjoituskin syntyi.

Pirjo-Liisa Sartola

Turussa toimii edelleen pieni, mutta aktiivinen Tienaukaisijat ry:n osasto. Naislähetysliitto ry:n aikana puheenjohtajana toimi pitkän evankelistan työn tehnyt Alli Lintunen. Järjestön nimihän muutettiin Tienaukaisijat ry:ksi ja Turun osaston puheenjohtajana toimii nykyisin vuosikokouksen valitsemana Pirjo-Liisa Sartola. Hänen lisäkseen vuosikokous valitsee kolme hallituksen jäsentä.

Yhteiset kokoontumiset tapahtuvat kerran kuukaudessa torstaisin klo 12 Turun Vapaaseurakunnan tiloissa. Tilaisuuteen kokoontuu väkeä eri seurakunnista. Neljän hengen aktiiviryhmä järjestää kahvitilaisuuden tarjoiluineen, myös arpajaiset kuuluvat ohjelmaan. Johtoryhmä järjestää myös kevät- ja syysretken eri kirkkoihin ja kohteisiin, jopa synagoogassa on vierailtu. Myös ensimmäinen ruokapäivä on saatu toteutettua, tarjolla oli hernekeittoa ja pannukakkua sekä pullakaffetta, tietenkin edulliseen 5 euron hintaan. Samalla tilaisuudessa oli myös kirpputori ja arpajaiset.

Torstain tilaisuuksiin kutsutaan myös ulkopuolisia puhujia. Kuulin matkalla , että Pekka Sartolakin piipahtaa usein tilaisuuksiin puhumaan. Helena Penttilä ja allekirjoittanut saimme myös kutsun saapua turkulaisten tilaisuuteen puhujavieraiksi.

Pirjo-Liisa kertoikin, että heidän saatuaan viiden Perun intiaanilapsen valokuvat heille, ihmisten innostus vaan kasvoi, väen nähdessä kenen hyväksi he uhraavat ja ahkeroivat. Osa varoista käytetään myös Lähi-Idän lähetin, Saija Hämäläisen, ja kotimaan evankelista Sari Matikaisen kannatukseen.

Olemme Tienaukaisijoitten hallituksessa kiitollisia jokaisesta avustuksesta ja lahjoittajasta. Ilman teitä, rakkaat ystävät, emme voisi työtämme tehdä. Edellämainittujen kannatettavien lisäksi järjestämme erilaisia hengellisiä viikonloppuja. Kannattaa katsoa tapahtumat-sivulta tulevia tapahtumia.

Kiitos Turun Teinaukaisijat innostavasta toiminnastanne.

Siunaten, Sinikka Laine

”Nainen kaivolla” – naisten iltapäivä Kauhavalla 28.1.2017

Kauhavan Vapaakirkossa oli lauantaina 28.1.2017 Tienaukaisijat ry:n järjestämä naisten iltapäivä. Liki 80 naista lähikunnista vastasi kutsuun ja tuli nauttimaan kanssamme yhteisestä uskosta, Jumalan sanasta ja tietenkin myös pöydän antimista, joita kokousten väliajalla tarjottiin. Puhevastuussa kokouksissa olivat Helena Penttilä, Tarja Huuskonen ja Sari Matikainen.

Ensimmäisen kokouksen aloitimme riemukkaalla yhteislaululla ”He saapuvat juhlimaan, idästä ja lännestä” Catherine Uusimaan säestäessä pianolla. Kokouksen alkuosassa Tarja esitti monologin ”Syykarin kaivolla”, missä Jeesus kohtasi samarialaisen naisen. Monologi oli mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava. Sen jälkeen saimme vielä kuunnella Tarjan lauluja ja runoja, jotka täydensivät kokonaisuuden. Kokouksen lopussa Tarja ja Sari johdattivat meidät rukoukseen.

Toisen kokouksen aloitti Sari, puhuen oman tahdon kuolettamisesta. Meidän tulee luovuttaa oma tahtomme Jeesukselle ja suostua Hänen työhönsä meissä. Kärsimyksen keskellä saatamme joskus miettiä, onko tämä kaikki tämän arvoista ja silloin oma tahto saattaa nousta pintaan. Sari kehotti meitä kuitenkin suostumaan Jumalan työhön, vaikka se sattuisikin, sillä Jeesus rakastaa meitä, eikä Hän jätä alkamaansa työtä kesken. Rehellisyyttä ja läpinäkyvyyttä Herra meiltä haluaa sekä häntä että muita ihmisiä kohtaan.

Helena aloitti oman puheenvuoronsa Raamantun kohdasta Jes. 55:11, jossa puhutaan sanasta, joka lähtee Jumalan suusta – se ei tyhjänä palaa, vaan toteuttaa sen, mitä Herra haluaa. Jumalan sana tuo meille ohjeet elämään.

Monta kysymystä Helenalla, ja varmaan myös meillä kuulijoilla, nousi sanotuista sanoista: Uskallammeko me katsoa omia sanojamme? Onko meiltä jollain tavalla herkkyys kadonnut? Onko minulla oikeus sanoa sanoa toiselle ihmiselle mitä vain? Onko se Jumalan tahto, jos meidän sanamme loukkaavat toista ihmistä? Mikä on sanojemme hedelmä?

Helena kertoi myös Mooseksen äidistä Jookebedistä, joka ei voinut kuin uskoa siihen että Jumala, joka oli antanut Moosekselle elämän, myös suojelee ja varjelee häntä. Joskus pahakin joutuu palvelemaan Jumalan tekoja – vrt. faaraon tytär joka pelasti Mooseksen kaislakorista.

Jumala on siis suurempi kuin olosuhteet ympärillämme. Jumalalle pimeyskään ei ole pimeyttä. Olosuhteet voivat olla sinua vastaan, mutta se ei estä sitä, etteikö Jumala voisi avata sinulle tietä Hänen ajallaan.

Iltapäivässä oli avoin ja lämmin ilmapiiri ja moni kokikin saaneensa paljon evästä ja voimavaroja elämän matkan taittamiseen. Tällaisia tapahtumia lisää, oli monen toiveena.

Taivaan Isää iltapäivästä kiittäen
Salme