Valtakunnalliset naistenpäivät ovat tulossa jälleen 22.-24.9.2017

Valtakunnalliset naistenpäivät ovat tulossa jälleen syyskuussa, 22.-24.9.2017 – tällä kertaa teemalla “Lupa onneen”.

Viimeiset vuodet ovat osoitteneet, kuinka tarpeellisia naistenpäivätapahtumat ovat. Osallistujamäärä on ollut suuri ja olemme saaneet osaanottajilta kiittävää palautetta. Syksyllä 2016 Kiponniemen toimintakeskus ei pystynyt enää majoittamaan kaikkia halukkaita tulijoita, mutta tänä vuonna on luvattu lisämajoitusta Kiponniemen lähistöltäkin. Syksyn 2017 päiville on jo tullut lmoittautumisia, joten kannattaa ilmoittautua ajoissa, jotta mahtuu mukaan.

Salme Blomster on jälleen tulossa opetusvastuuseen aiheenaan “Lupa Onneen”. Tulemme käsittelemään mm. mitä onni on, kuuluuko se kaikille tai mistä sen löytää?

Salmen lisäksi mukana ovat myös Porista Perhosleidit (Seija Leppänen, Kirsi Koivula, Piia Hautala ja Arja-Liisa Järvinen), joihin saimme tutustua jo Mertiörannassa pidetyillä naistenpäivillä vuonna 2014. Heidän tämänkertaisen opetuksensa nimi on “Mielen taistelukenttä”. Se onkin erittäin ajankohtainen aihe tämän ajan melskeen ja hälinän keskellä. Opetus esitetään musiikin ja draaman keinoin ja sen perustana on Roomalaiskirjeen 12:2: “Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan mukautukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä

Tervetuloa runsain joukoin mukaan, odotamme teitä.