Olemme Porin evankelis-luterilaisessa seurakunnassa toimivia maallikkojäseniä. Seurakunnassa toimivassa Naistenkahvilassa olemme järjestämässä erilaisia tapahtumia ja Jumalan sanan julistamista. Esittävänä nelihenkisenä ryhmänä olemme myös “näytelleet” draaman keinoin Jumalan sanan todellisuutta arkipäivässä. Olemme kokeet saaneemme tämän tehtävän Jumalalta ja mielestämme se sopii hengelliseen kenttään erittäin hyvin. Syksyn 2017 naistenpäivillä tulemme esittämään ajankohtaisen aiheen “Mielen taistelukenttä”, joka varmaan koskettaa jokaista meistä. Odotamme aina innolla, mihin tilaisuuksiin Jumala meidät johdattaa Pyhän Henkensä kanssa.

Terv. Seija Leppänen, Kirsi Koivula, Pia Hautala ja Arja-Liisa Järvinen

 

Arja-Liisa Järvinen

Olen toiminut jo liki 40 vuotta maallikkotyöntekijänä Porin ev.lut. seurakunnassa. Rakkain työmuotoni on Naistenkahvila, joka ensi vuonna on toiminut jo 30 vuotta. Meitä toimikunnan naisia on 12 ja olen ainoana perustajajäsenä jäljellä toiminnassa. Tämä on mukava evankeliumin julistamisen muoto, ja myös Perhosleidit ovat syntyneet tästä työmuodosta. Sydäntäni lähellä ovat myös Israel-työ, rukouspalvelu ja sielunhoitotyö. Toiveeni on, että menemme Yhdessä eteenpäin, toisiamme auttaen, olemmehan saman Kristus-ruumiin jäseniä.

Olen edelleen työelämässä ja työvuosia onkin kertynyt jo 52 vuotta. Hiushoitolan yritykseni on toiminut 45 vuotta ja siellä olen voinut välittää myös hengellistä ilosanomaa. Kaikista sairauksistani huolimatta (11 jalkaleikkausta, 2 keuhkoveritulppaa, astma ym.) on Jumala auttanut, Jeesuksen veri parantanut ja Pyhä Henki antanut voimia selviytyä jokaisesta päivästä. Tämä vuosi mieheni kanssa on “Riemuvuosi”, 50-vuotishääpäivämme. Meillä on yksi tytär ja kaksi lastenlasta, sekä ihania rukousystäviä. Olemme saaneet kokea Taivaan Isän siunausta arkipäivissämme.

Siunaten, Arja-Liisa

 

Seija Leppänen

Olen Seija, rovastin vaimo, kolmen lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen Semmu.

Olen ollut perheeni kanssa lähetystyössä sekä Euroopassa että Etiopiassa.

Olen psykoterapeutti ja minulla on ollut jo 20 vuotta yksityisvastaanotto, sen lisäksi olen käynyt vuosia luennoimassa ja kouluttamassa eri seurakunnissa ja firmoissa. Työnohjaajana olen ollut avittamassa lukemattomissa työpaikka haasteissa.

Rakastan kertoa elämän tärkeimmästä asiasta, Jeesuksesta, ja olen aina ilolla mukana evankelioimistyössä sekä yksin että puolisoni kanssa! Olen kirjoittanut kolme kirjaa ja yksi on työn alla. Naistenkahvilan toiminnassa olen ollut mukana yli 20 vuotta ja se on minulle hyvin tärkeää ja koen sen antoisana monin tavoin.

Kymmenen vuotta sitten kävin kuoleman portilla, kun sydämeni pysähtyi, mutta ei ollut vielä minun aikani, vaan saan edelleen elää Herran armossa. Olin täysin terve viisikymppinen kun yhtenä yönä jalkani – polvesta nilkkaan – alkoi särkeä ja turvota. Lääkärien oli pakko leikata polven alta pieni haava ja lääkärit toivoivat, että turvotus helpottaisi, vaan ei helpottanut ja seuraavaksi leikattiin syvä haava polvesta nilkkaan ja poistettiin yksi kokonainen lihasaitio, mutta samalla leikkasivat vahingossa nilkan kaikki hermot poikki….. Siitä alkoi painajainen. Haava oli leveä, syvä ja pitkä, eikä alkanut parantua vaan mädantyi, lisäksi haavaan tuli mustaa koko ajan lisää. Kului yli kuukausi. Olin vuodepotilaana, haavassa käytettiin kaikkia mahdollisia lääkkeitä ja  erikoissiteitä ilman tulosta. Amputaatio olisi seuraava vaihtoehto. Sitten eräs lääkäri keksi toukat: Saksasta tilattiin kultaperhosen toukkia 300 kpl. Ne laitettiin syvälle haavaan ja välillä toukkia vaihdettiin uusiin, ja niin paraneminen alkoi.

Vuoden ajan haava oli auki ja kuljin päivittäin sairaalassa haavahoidossa. Nilkkani ei enää toiminut, kun hermot olivat poikki. Minulle oli määrätty Buranaa isoja määriä – sillä seurauksella, että munuaiseni pysähtyivät. Kuolema oli lähellä, jouduin dialyysihoitoon moneksi viikoksi. Dialyysikoneessa ollessani sydämeni kerran pysähtyi ja sain kokea taivaan portilla käynnin. Dialyysikatetria laitettaessa, minulta murtui olkapää, mitä taas  kukaan ei huomannut, kun piti hoitaa haavaa ja munuaisia. Olin hirvittävissä kivuissa yli kuukauden, koska olkapäänikin oli palasina. Tappelun jälkeen tarkistivat vihdoin olkapääni, joka oli mennyt kuolioon. He eivät osanneet enää hoitaa minua ja lähettivätkin sitten yliopistosairaalaan, jossa ortopedi oli kauhuissaan tilanteestani. He laittoivat sitten minulle ison keinonivelen.

Toipuminen vei kauan.

Katkeruus ja viha yhtä kauan.

Tänään kuitenkin olen keinonivelillä, isolla haavalla ja puuttuvilla hermoilla elävä onnellinen Jumalan nainen.

Jumala on hyvä. Siu, Seija

 

Piia Hautala

Minä olen Porin Naistenkahvilan pianisti. Olen saanut olla jo vuosia mukana tuossa ihanassa toiminnassa, joka toimii samalla myös omana hengellisenä kasvupohjanani. Ammatiltani olen pianonsoiton ja säestyksen lehtori, joten musiikki seuraa minua sekä arjessa että vapaa-aikana. Musiikki on ihmeellinen asia; se koskettaa jokaista aina jollakin tavalla ja herättää syvimpiäkin tunteita pintaan, oli sitten kyse surusta, ilosta tai ihan mistä muusta tunteesta tahansa.

Jo rippikouluikäisenä soitin ja lauloin hebrealaisia, hengellisiä lauluja yhdessä kampaajani, Arja-Liisa Järvisen kanssa. Nykyaikana taitaa olla aikamoinen ihme, että on saanut käydä samalla kampaajalla koko ikänsä, ihan vauva-ajasta lähtien, mutta vielä suurempi ihme on, että saa kampaamostaan myös hengellistä kasvatusta. Koen olevani tässä asiassa etuoikeutettu ja tämän “äitihahmoni” kanssa olemmekin sitten musisoineet paljon yhdessä ja keskustelleet ja rukoilleet. Olen saanut näiden vuosien aikana ihmetellä moneen kertaan, miten rukouksiin vastataan ja olen oppinut luottamaan kaikissa arkipäivänkin asioissa Jumalan johdatukseen. Tämän haluan opettaa myös omille lapsilleni.

Porin Naistenkahvilan pianistina toimiminen on valtavan antoisaa ja monimuotoista. Olen saanut musisoida yhdessä monien laulajien ja soittajien kanssa, säestää yhteislauluja, luoda erilaisia tunnelmia, ylistää, suunnitella draamaesitysten musiikkiosuuksia – uusimpana Perhosleidien Mielen taistelukenttä – ja paljon muutakin. Tämä on tiimityötä, jossa kaikilla on oma hengellinen tehtävänsä. Olenkin äärettömän kiitollinen, että voin olla osa tätä tiimiä ja tunnen, kuinka saan kasvaa ja kehittyä tehtävässäni koko ajan Jumalan tahdon mukaan.

Iloisin terveisin, Piia

 

Kirsi Koivula

Lapsena haaveileminen ei juuri kuulunut tapoihini. Elin päivästä toiseen ja asia olivat hyvin. Kuuluin seurakuntaan, uskoin Jeesukseen ja harrastin monenlaisia asioita. Varttuessani sotkin elämäni väärillä valinnoilla. Jäin yksin vastasyntyneen lapsen kanssa. Olin vielä äitiyslomalla, kun tapasin elämäni miehen, lesken, jolla oli kolme lasta. Olimme rohkeita ja rakastuneita ja menimme pian naimisiin. Saimme vielä yhden lapsen. Elämä oli haasteellista, mutta myöskin mielenkiintoista, sillä koko ajan sattui ja tapahtui. Tunsin ison perheen äitinä voimakasta alamittaisuutta. Ymmärtämättömyyttään jotkut lähi-ihmiset pahensivat tilannetta. Onneksi oli ihmisiä, jotka rukoilivat perheeni puolesta uskollisesti. Lapset ovat selvinneet hyvin, ja heillä on oma elämä. Tilanteiden muuttuessa, ja äidinkin kuoleman jälkeen, sairastuin masennukseen. Rukous on auttanut, Jumalan lupausten kätkeminen sydämeen, ja sanan ääneen puhuminen ja sen ääressä oleminen on antanut toivoa parempaan ja uskoa unelmien toteutumiseen.

Kirsi Koivula